Mannerheimilla oli kaiken aikaa myös kannattajia, jotka pyrkivät nostamaan
hänet tasavallan tai armeijan johtoon.
Mannerheim kannatti kommunisminvastaisen Lapuanliikkeen päämääriä (Sivu
Oulun kaupungin palvelimella), mutta kieltäytyi asettumasta liikkeen johtoon. P.E.
Svinhufvud pyysi presidentiksi tultuaan Mannerheimin puolustusneuvoston puheenjohtajaksi
(1931-1939).
Mannerheimin johdolla puolustusneuvosto kehitti Suomen sotateollisuutta. Hän järjesti kampanjoita lisätäkseen yleisen mielipiteen puolustusmyönteisyyttä, hän tuki pohjoismaista suuntausta ulkopolitiikassa ja pyrki yhteistyöhön Ruotsin kanssa, mm. Ahvenanmaan puolustamiseksi ja asetuotannon kehittämisessä. Suomen puolustus ei kuitenkaan lujittunut Mannerheimin toivomalla tavalla.
Talvisodan edellä Mannerheim olisi halunnut tehdä Neuvostoliitolle myönnytyksiä, jotta Suomi olisi ehtinyt varustautua. Hänen ehdotuksestaan Suomessa toimeenpantiin lokakuussa 1939 hiljainen liikekannallepano Ylimääräisten harjoitusten muodossa. Tässä yhteydessä hänestä 17.10. tuli salaisella asetuksella puolustusvoimien komentaja. Mannerheim kritikoi hallituksen optimismia ja uhkasi erota tehtävistään, mutta puna-armeijan sitten hyökättyä hän suostui 30.11.1939 ryhtymään ylipäälliköksi.
ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU