Suomessa, kuten muuallakin, tuomittiin sodan jälkeen toisaalta eräitä varsinaisiin sotarikoksiin syyllistyneitä, siis kansainvälisen oikeuden loukkaajia, ja toisaalta, vuonna 1946, yksi presidentti ja muutamia poliitikkoja sodan syttymisestä ja jatkamisesta vastuullisina ns. sotaansyyllisinä.
Jo ennen sotaa Mannerheim oli ollut neuvostopropagandan tulilinjalla ja sota-aikana hän
oli vastustajan sylkykuppina yhdessä maan presidentin Risto Rytin ja
sosiaalidemokraattien voimakkaan johtajan Väinö Tannerin kanssa. Puhuttiin
Ryti-Tanner-Mannerheimin koplakunnasta ja manner-tannerheimiläisistä sodanlietsojista.
Jatkosodan päättyessä suomalaisilla oli syytä ennakoida, että Neuvostoliiton
edustajat vaatisivat Mannerheimin erottamista ja tuomitsemista sotarikoksina.
Suomessa oli sodan päätyttyä niitä, jotka joko syyllisiä etsien tai tien raivaamiseksi sosialistiselle valtiolle tai Neuvostoliiton suosiota tavoitellen vaativat Mannerheimin syyttämistä. Tällaisia oli niin kommunisteissa kuin "uuden", sotaa seuranneen linjan hallituspoliitikoissa. Mannerheim ei joutunut sotasyyllisten tai sotarikollisten penkille, ja tämä on aiheuttanut runsaasti spekulointia. Tunsiko Stalin jotain erikoista sympatiaa Suomea, Suomen armeijaa ja jopa tsaarinkenraali Mannerheimia kohtaan.
Ruotsin ulkoministeriössä hoiti yhteyksiä Neuvostoliiton lähettilääseen Madame Kollontayhyn kansliapäällikkö Erik Boheman. Vuodenvaihteessa 1943/1944 lähettiläs "viestitti" Neuvostoliiton odottavan Suomen yhteydenottoa rauhansopimuksen aikaansaamiseksi. Yhteydenoton alkaessa marraskuussa 1943 Madame Kollontay ilmaisi neuvostojohdon tajuavan, että vakaata ratkaisua ei saataisi Suomen kanssa, jollei marsalkka Mannerheim ole sen takana. Suomen armeija saattaisi ainakin osaksi jatkaa taistelua, eikä aluetta saataisi sotilaallisesti vakautettua.
Tämän rauhankontaktin aikana maailmalla yhä enemmän alettiin puhua sotarikollisten rankaisemisesta. Boheman mainitsi Kollontaylle huolestumisensa, että Neuvostoliitto esittäisi vaatimuksia Mannerheimin suhteen. Lähettiläs otti yhteyden Staliniin ja ilmoitti 4-5 päivää myöhemmin voivansa vakuuttaa Bohemanille juhlallisesti, että "mitään tämän mainitseman kaltaista vaatimusta ei koskaan eikä milloinkaan esitettäisi". Vuonna 1945 Liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrej Zhdanov ohitti johdonmukaisesti esitykset Mannerheimin ahdistamisesta.
Kesällä 1945 Suomen eduskunta päätti, että sodanaikaisia johtomiehiä oli asetettava syytteeseen. Säädettiin uusi laki, joka Suomen oikeuskäsityksistä poiketen jälkeenpäin kriminalisoi poliittisia päätöksiä. Sotasyyllistutkijakunnan työskennellessä syksyllä 1945 Mannerheimille esitettiin joukko kysymyksiä Suomen ulkopolitiikan hoidosta sodan aikana. Hän vastasi niihin kenraali Heinrichsin avustuksella, eräissä tapauksissa - mm. vuonna 1940 saksalaisten kanssa solmittua kauttakulkusopimusta koskevassa asiassa - toisin kuin poliittinen johto. Hän seurasi oikeudenkäyntiä ja siihen liittynyttä suomalaisten kommunistien ja Neuvostoliiton edustajien painostusta tarkkaavaisesti. Neuvostoliiton edustajien vaatimuksesta oikeudenkäynnin aikana jätettiin käsittelemättä kokonaan talvisota, jossa Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen, ja korotettiin oikeusistuimen jo päättämiä tuomioita. Vasta oikeudenkäynnin aiheuttaman kriisin mentyä ohitse Mannerheim katsoi sopivaksi pyytää sairautensa takia eroa presidentinvirasta.
ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU