Venäjän hovin lähipiirissä ja matkoilla Euroopan keskuksissa ja kaukomailla Mannerheimistä kehittyi kosmopoliitti, jolla oli kykyä ymmärtää maailman tapahtumia laajemmista näkökulmista; hänellä oli eri puolilla runsaasti ystäviä ja tuttavia.

Kielikantansa mukaisesti Mannerheim oli kansallisuusasiassa valtiokansallisuuden linjalla. Hänen toiminnassaan korostuivat valtiomuodon, valtiosopimusten, lakien ja lainkuuliaisuuden kunnioittaminen.

Mannerheim osallistui sukunsa edustajana viimeisille säätyvaltiopäiville 1906 ja edusti siellä vanhoillista, kaksikamariseen eduskuntajärjestelmään pyrkivää kantaa.

Ennen Venäjälle lähtöään Mannerheim oli elänyt ympäristössä, joka oli täysin tietoinen Suomen autonomisesta erityisasemasta. Tästä huolimatta hän jäi sortokaudella Venäjän armeijaan.

Suomea koskevista kiistoista Mannerheimin eristi sotilaskunnialle ratkaisevan tärkeä uskollisuudenvala. Tsaarille vannomansa valan hän piti, vaikka hän henkilökohtaisesti halveksikin Nikolai II:a tämän kyvyttömyyden takia. Maaliskuun vallankumous vapautti Mannerheimin hänen valastaan.

Venäjän vallankumous kohdistui alkuvaiheissaan verisimmin armeijan ja laivaston päällystöön. Väkivaltaisuuksien näkeminen jätti Mannerheimiin pysyvät henkiset arvet. Hän vastusti ja epäili bolshevikkijärjestelmää, ja elämän loppuun asti hänessä eli toive, että neuvostojärjestelmä kukistuisi Venäjällä ja että tilalle tulisi kansanvaltainen järjestelmä, jonka kanssa Suomi voisi elää sovussa.

Nimi | Lippujuhla | Ystävät | Hautajaiset | Aatemaailma | Kieli | Symboli | Tunnusmerkit |

ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU