Matti Häkkänen:

MANNERHEIM PORTUGALISSA VUONNA 1945 - TERVEYDEN VAI VARMUUDEN VUOKSI

Tasavallan Presidentti, Suomen Marsalkka Mannerheim lähti marraskuussa 1945 hoitamaan terveyttään Portugaliin. Tukholman-lähettilään Gripenbergin mukaan ”Marsalkka oli helpottunut päästessään pois Suomesta”. Sotasyyllisyyslain määräaika syytteiden nostamiseksi meni umpeen 31.12.1945 ja Mannerheim palasi Suomeen 2.1.1946.

Urho Kekkosen päiväkirjateoksen 1958-62 mukaan kenraalimajuri Ragnar Grönvall kertoi 5.5.1960 presidentille seuraavaa:Mannerheim pelkäsi Portugalista palattuaan, että hänet venäläisten toimesta vangittaisiin. Hänellä oli myrkkykapseli valmiina kuten Göringillä". Kekkonen oli alleviivannut punakynällä myrkkykapseli-sanan.

Grönvall oli toiminut Mannerheimin adjutanttina lähes seitsemän vuotta 1939-46, minkä jälkeen Paasikiven ja Kekkosen adjutanttina vuodet 1946-62. Marsalkan matkatovereina Portugalissa vaikean vuoden 1945 marras- ja joulukuussa olivat henkilääkäri Lauri Kalaja ja silloinen eversti Grönvall. Kun vanha kaiken kokenut adjutantti juuri ennen eläkkeelle siirtymistään kertoo tasavallan presidentille näin, ei ole syytä epäillä hänen puhuvan palturia.

Kolme kertaa kohti Portugalia

Mannerheim pyrki elämänsä aikana kolmeen kertaan Portugaliin. Huhtikuussa 1923 hän oli jo varannut Lissabonin Avenida Palacesta kahdeksi yöksi huoneen. Suunnitelma oli tulla Casablancasta  laivalla Portugaliin, jossa hänen juuri Sveitsistä ostamansa Benzin piti kuljettajineen odottaa ja viedä hänet Madridiin.

Sinne oli hänen lankonsa veli Georg Gripenberg juuri nimitetty Suomen asiainhoitajaksi. Mutta Mannerheim ajoi matkalla Marokon Marrakeshiin pahasti Algeriassa ojaan, mahdollisesti kauniin ranskalaisen kreivittären Jeanne de Salvertin kanssa, ja jäi kahdeksi kuukaudeksi reisi vedossa sikäläiseen sairaalaan. Gripenberg peruutti Lissabonin hotellivarauksen.

Kesällä 1934 tuore sotamarsalkka päätti edessä olevan Saksan-matkansa jälkeen viettää joulun valtamerilaivassa ja varasi hytin Hampurista Lissaboniin. Sen hän peruutti itse, lähinnä ajan puutteen vuoksi, mutta lisäsi kirjeessään sisarelle Eva Sparrelle:

"Jos haluaa niinkuin minä matkustaa luopumatta kaikesta, mikä tekee elämän mukavaksi ja miellyttäväksi, mutta samalla tietää, että taskussa on pelkkää tomua - sillä eihän Suomen markka juuri muuta ole - on vaikeaa olla kauan ulkomailla."

Vasta kolmas kerta onnistui, mutta silloinkin hänen oli vaikeaa olla kauan ulkomailla. Marsalkan henkilääkäri Lauri Kalaja meni 2.10.1945 pääministeri Paasikiven luo jättämään lääkärintodistusta, jonka mukaan Mannerheimin pitäisi keuhkosairauden vuoksi lähteä kuukaudeksi eteläisempään ilmanalaan. Kalaja täsmensi suullisesti, että tarkoitus olisi mennä Portugaliin. Ehkä vauhdittaakseen asiaa Kalaja lisäsi Mannerheimin olevan sinänsä sitä mieltä, että Paasikivi olisi aikanaan hänelle oivallinen seuraaja. Paasikivi totesikin heti Kalajalle, ettei hallitus voi tällaista matkasuunnitelmaa vastustaa.

78-vuotiaan marsalkan rapautunutta terveyttä oli kesällä 1945 asekätkentäjuttu kovasti koetellut. Everstiluutnantti U.S. Haahti ja eversti Valo Nihtilä, keskeiset asekätkijät, menivät telkien taakse kesäkuun alussa, yleisesikunnan päällikkö Aksel Airo kesäkuun lopussa. Puolustusvoimain komentaja Erik Heinrichs vapautettiin virastaan elokuussa. Syyskuussa oli jo 500 asekätkennästä epäiltyä vankilassa. Sotasyyllisyysprosessi alkoi puolestaan painaa yhä uhkaavammin päälle, kun kenraalieversti Zhdanov palasi kesäkuussa Moskovasta Helsinkiin Stalinin uudet ohjeet mukanaan ja puhutteli ankarasti oikeusministeri Kekkosta. Valvontakomission oman muistion mukaan Kekkonen sanoi täysin yhtyvänsä Suomelle hyvää tarkoittavan herra Zhdanovin näkemyksiin ja lupasi niitä hallituksessa puoltaa kuin omiaan. Näin kävikin. Niin Mannerheim kuin Paasikivi taipuivat takautuvan sotasyyllislakiesityksen antamiseen elokuussa, eduskunta hyväksyi sen syyskuun alussa ja Paasikivi vahvisti lain presidentin estyneenä eli sairaana ollessa syyskuun puolivälissä. "Hirmuinen, vuorenpainoinen asia" sanoi Paasikivi sotasyyllisyyslaista, jonka mukaan syytteet asianomaisia vastaan oli nostettava 31.12.1945 mennessä.

Syyskuun lopussa elämänsä ensimmäiseltä Kremlin-matkalta palannut oikeusministeri Kekkonen tuli Paasikiven luo kertomaan, että Mannerheimin tulisi hänen mielestään erota presidentin virasta. Niin oli sanonut Moskovassa Otto Ville Kuusinenkin. Paasikivestä pitäisi tehdä uusi presidentti. Tähän vastasi Paasikivi, että hän oli puolestaan jo maininnut Mannerheimille Kekkosen ja Pekkalan tulevina mahdollisina seuraajinaan. Kekkosen mielestä Mauno Pekkala ei pahastuisi, vaikka hänet tässä kilvassa sivuutettaisiin. Kekkonen tuli uudelleen Paasikiven luo 6.10.1945 eli vähän Kalajan käynnin jälkeen. Tällöin Paasikivi luki Kekkoselle Kalajan kirjeen Mannerheimin sairaudesta Kekkonen reagoi toteamalla, että Mannerheimin tulisi nopeasti lähteä ulkomaille ja pysyä siellä vuoden loppuun saakka. Hänen mielestään marsalkan olisi vaikeaa jäädä presidentiksi sen jälkeen kun sotasyyllisyyssyytteet tulisivat yleiseen tietoon. Kekkonen kertoi sotasyyllisyystutkijakunnan puheenjohtajan  oikeusneuvos Petäyksen sanoneen, että Ryti on sotasyyllinen numero yksi ja Mannerheim numero yksi aa.

8.10.1945 Paasikivi esitti hallitukselle Kalajan tuoman Mannerheimin terveydentilalausunnon ja Portugalin matkasuunnitelman. Paasikivi katsoi, että lääkärinlausuntoa oli noudatettava. Hallitus oli hiljaa. Kaksi päivää myöhemmin tohtori Kalaja kertoi Paasikivelle, että Mannerheim oli valmis matkustamaan omalla kustannuksellaan Portugaliin, mutta marsalkan mielestä valtion pitäisi maksaa lääkärin ja adjutantin matkakulut. Pääministeri kehoitti Kalajaa puhumaan puolustusministeri Pekkalalle ja totesi samalla, että olisi hyvä jos Mannerheim lähtisi nopeasti ja pysyisi poissa, jotta sotasyyllisyysasia voitaisiin sillä aikaa käsitellä ilman häntä.

12.10. Kekkonen oli jälleen Paasikiven luona. Hän oli muuttanut kantaansa ja katsoi nyt, että Mannerheimin ei pitäisikään lähteä ulkomaille, vaan erota heti. Paasikivi jarrutteli sanoen, ettei asiaa pitänyt hoitaa sillä tavalla, että kansa sanoisi hallituksen ajaneen marsalkan pois.

18.10. Mannerheim muutti puolestaan mieltään ja soitti Paasikivelle, ettei hän voi lääkäriensä kehoituksesta huolimatta lähteä ulkomaille, koska sitä voitaisiin pitää pakoilemisena, etenkin kun hänen juuri lukemansa oikeusneuvos Petäyksen komitean sotasyyllisyysmietintö näytti sysäävän syyn puolustusvoimain ylipäällikön eli hänen itsensä niskoille.

Oikeusministeri Kekkonen kieltäytyi kuitenkin hallituksen iltakoulussa 22.10. Paasikiven poissaollessa esittelemästä Mannerheimin asettamista syytteeseen ja kertoi sen todennäköisesti marsalkalle, jolloin tämä rupesi jälleen pakkaamaan Portugalin kapsekkejaan. Kekkosen motiivi oli varmaankin se, jonka Juhani Suomi esittää Vonkamiehessään eli kansakunnan henkinen, jo pahasti luokilla oleva selkäranka ei olisi kestänyt Mannerheimin vetämistä sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin Ja Zhdanov oli marsalkasta hiljaa, minkä Kekkonen hyvin tiesi. Kekkosen tuolloista suhtautumista Mannerheimin presidenttiyteen kuvaa puolestaan hänen toteamuksensa iltakoulussa:

"Jos presidentti meneekin presidenttinä ulkomaille, ei hän sieltä presidenttinä palaa."

Mannerheim soitti lähettiläs Gripenbergille Tukholmaan lokakuun aikana useaan otteeseen ja selosti ystävälleen matkasuunnitelmiaan. Lopullinen vihreä valo annettiin varmaankin 26.10., sillä sen päivän iltana Portugalin Tukholmassa oleva asiainhoitaja lähettää Lissaboniin pääministeri Salazarille, joka toimi samalla ulkoministerinä, seuraavan salasähkeen:

" Numero 197. Erittäin salainen ja kiireellinen. Puhuin juuri Suomen lähettilään kanssa, joka kävi lähetystössä. Hän sanoi minulle luottamuksellisesti, että Tasavallan Presidentti Suomen Marsalkka vapaaherra Mannerheim haluaisi ensi viikolla lähteä Portugaliin adjutanttinsa ja henkilääkärinsä kanssa, ellei Portugalin hallituksella ole mitään tätä suunnitelmaa vastaan. Kaikkea julkisuutta pitäisi välttää. Suosituksen mukaan Tasavallan Presidentti viipyisi kolme kuukautta, mieluiten Algarvessa, hoitaakseen varsin horjuvaa terveyttään. Odotan Teidän Ylhäisyydeltänne ohjeita asiassa."

Lissabonin ulkoministeriö ei vitkastellut vaan vastasi jo seuraavana päivänä:

"Salasähke 125. Luottamuksellinen. Vastauksena sähkeeseenne 197 ei mitään vastaan vaan suurella mielihyvällä annetaan kaikki mahdollinen apu julkisuutta välttäen, mutta emme voi taata, etteivät ulkomaiset uutistoimistot lähetä asiasta sähkeitä. Ilmoittakaa tarkat yksityiskohdat milloin lähtee ja sanokaa, että haluamme tietää kaikesta, mikä auttaisi meitä järjestämään miellyttävän matkan ja oleskelun. Allekirjoitus: Ministeri."

Lontooseen poliittiseksi edustajaksi juuri kulkulaitosministerin paikalta siirtynyt Eero A. Wuori sai vielä hallitukselta toimeksiannon käydä vauhdittamassa Mannerheimin eronpyyntöä. Wuori kävi Kaivopuistossa 29.10. ja neuvoi sängyssään istunutta marsalkkaa eroamaan sotasyyllisyysuhan alla virastaan, "mikä olisi varmaan parasta maan ja presidentin itsensä kannalta". Mannerheim raivostui ja totesi kuuluvasti, ettei hän kaivannut herra Wuorelta tässä asiassa minkäänlaisia neuvoja. Paasikivi ei päiväkirjassaan mainitse Wuoren ja Mannerheimin tapaamista, vaan sanoo ilmoittaneensa 30.10. valtioneuvostolle, että marsalkka lähtee sunnuntaina 4.11. Portugaliin.

Marsalkka itse kirjoitti puolestaan 29.10, varmaankin ennen Wuoren käyntiä, sisarelleen Eva Sparrelle Tukholmaan:

"Huonokuntoisuuteni syy on nyt saatu selville. Perusteellisessa röntgentutkimuksessa, joka tehtiin Punaisen Ristin sairaalassa, on aivan selvästi todettu, että kouristuksenomaiset kipuni eivät ole johtuneet syövästä, kuten pelkäsin, vaan vähäisestä vatsahaavasta - koska Kalaja on kuitenkin sitä mieltä, että minun parantuakseni pitäisi matkustaa johonkin aurinkoiseen paikkaan, joka tarjoaa niin ruumiille kuin sielulle rauhaa, valmistaudun lähtemään pieneen Praia da Rocha-nimiseen paikkaan Etelä-Portugaliin. Se sijaitsee muutaman tunnin matkan päässä Lissabonista etelään eikä ole mikään suuren maailman suosima paikka, mutta ilmasto on afrikkalaisen lämmin ja siellä on ainakin yksi mukava hotelli. Ellei mitään estettä tule, lähden täältä ensi sunnuntaina 4.11.45, saavun Tukholmaan 5.11. Suomen lähetystöön ja jatkan tiistaina 6.11. lentoteitse matkaa, kaikki edellyttäen, että lentolippuja on saatavissa. Toistaiseksi ei tästä tiedetä laajemmissa piireissä, mutta tuskin kestää kauankaan, ennenkuin se on "secret de polichinelle" (julkinen salaisuus)."

Laajempiin piireihin tieto levisi, kun Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 3.11.45 kolmella palstalla ja marsalkan siviilivalokuvalla presidentinkanslian tiedotteen:

"Tasavallan Presidentti ulkomaille tervehtymään. Tasavallan Presidentin terveydentila on viime aikoina ollut horjuva ja on se nyttemmin muodostunut sellaiseksi, että hänen lääkärinsä on pitänyt välttämättömänä hänen oleskeluaan joitakin aikoja ulkomailla hänen tervehtymiselleen otollisessa ilmanalassa. Presidentti tulee sen vuoksi lähipäivinä lääkärinsä seurassa lähtemään mainitulle matkalle. Matkan aikana Tasavallan Presidentin tehtäviä hoitaa pääministeri Paasikivi."

Zhdanov havahtuu

Silloin kenraalieversti Zhdanov, joka oli 23.10. Hotelli Tornista Stalinille lähettämässään raportissa arvellut Mannerheimin luopuneen matkasuunnitelmastaan, havahtui.
Jo puoleltapäivin neuvostolähettiläs Pavel Orlov ihmetteli puolustusministeri Mauno Pekkalalle, miksi Mannerheim on menossa Portugaliin eikä esimerkiksi Krimille tai Kaukasukselle. Pekkala raportoi tämän heti Mannerheimille, joka soitti Paasikivelle ja sanoi viimemainitun päiväkirjamerkinnän mukaan "kenties se olisi ollut viisasta, mutta nyt se on myöhäistä". Paasikivi kävi Mannerheimin luona iltapäivällä, jolloin marsalkka oli edelleen lähdössä seuraavan aamun laivalla kohti Tukholmaa ja Portugalia. Illansuussa Zhdanov kehoitti Paasikiveä tulemaan luokseen klo 20. Paasikivi teki työtä käskettyä, jolloin Zhdanov ärtyneenä totesi saaneensa vasta nyt - kovin myöhään - sanomalehdesta tietää, että Mannerheim olisi lähdössä ulkomaille. "Se on vakava juttu." Mihin Mannerheim on matkustamassa ja miten? "Ei Suomi ole vapaa maa kansainvälisissä suhteissa, Suomessa vallitsevat erityisolot." Zhdanov ei kuitenkaan vielä voinut sanoa Neuvostoliiton ylimmän johdon kantaa Mannerheimin matkasuunnitelmaan, mutta matka ei missään nimessä ollut mikään yksityisasia.

Kenraalieversti kehoitti Paasikiveä kertomaan tämän Mannerheimille, jonka pitäisi lykätä matkaansa, kunnes Neuvostoliitto päättää kannastaan. Paasikivi selosti terveydellistä taustaa sekä Suomen lainsäädäntöä Zhdanoville:

"Olen oikeuskanslerin kanssa tutkinut asiaa eikä presidentti Mannerheimia voi lakien eikä sopimusten mukaan estää matkustamasta. Vain voimakeinoin se voidaan estää. Marsalkalle on hyvin epämukavaa lykätä huomisaamuna alkavaksi tarkoitettua matkaansa, mutta koska Neuvostoliitto niin haluaa, ilmoitan hänelle Teidän viestinne."

 Paasikivi ajoi Mannerheimin luo Kaivopuistoon ja kertoi Zhdanovin antaneen toistaiseksi porttikiellon Portugaliin. Ikävä juttu, sanoi Mannerheim ja käski adjutanttia peruuttamaan laivaliput. Sovittiin, että Paasikivi kertoo Zhdanoville presidentin lykkäävän matkaansa Moskovan toivomuksesta, mutta se on erittäin epämukavaa ja Mannerheim toivoo matkansa järjestyvän niin pian kuin mahdollista. Paasikivi meni näine eväineen taas Zhdanovin luo, jolloin tämä kertoi saaneensa viisi minuuttia sitten Moskovasta "hyviä uutisia", joten Mannerheim voikin lähteä seuraavana aamuna matkalleen. Paasikivi karautti ripeästi jo yöpuulleen asettuneen marsalkan luo ja kertoi Zhdanovin ilosanoman, jolloin marsalkka tyytyväisenä antoi adjutanttien vahvistaa jälleen laivalippunsa.

Miksi Stalin antoi Portugalin-matkalle vihreän valon? Varmaan sen vuoksi, että hän kunnioitti kovaa vastustajaansa ja samalla tarvitsi häntä vielä vähän aikaa samaan tapaan kuin kenraali MacArthur Japanin keisaria. Jonkunlainen vakaus piti Suomessa tässä vaiheessa säilyttää lähinnä sotakorvauksien vuoksi. Eikä Stalin ollut saksalaisten piirityksen aikana Leningradissa kuten Zhdanov vaan muisti hyvin, ettei Mannerheim ollut saksalaisten kelkkaan siellä lähtenyt. Kremlin tuntema Paasikivi oli toisaalta jonossa Mannerheimin seuraajana. Ja Mannerheim oli tehnyt välirauhan Stalinin kanssa syyskuussa 1944.

Matka alkaa

Sunnuntaiaamuna 4.11. Mannerheim siirtyi hyvissä ajoin ennen Wellamon lähtöä laivaan hyvästellen laiturilla olleet viralliset saattajat  pääministeri Paasikiven, ulkoministeri Enckellin ja diplomaattikunnan vanhimman eli  Brasilian lähettilään Figueiredon. Ruotsin Helsingin-lähettiläs Beck-Friis ei näytä olleen saattajien joukossa, millä ehkä haluttiin korostaa matkan täysin yksityistä luonnetta. Marsalkan saattoi Wellamon parhaaseen hyttiin todennäköisesti varustamon toimitusjohtaja Henrik Ramsay, sotavuosien 1943-44 ulkoministeri. Marsalkka oli vielä myöhään edellisenä yönä soittanut tri Ramsayn tyylikkäälle puolisolle Karinille ja vahvistanut astuvansa aamulla Wellamoon. Saattotoimi olikin Ramsayn viimeisiä työtehtäviä, sillä kahden päivän päästä hänet vangittiin yhdessä muiden sotasyyllisten kanssa.

Marsalkka vietti vuorokauden mittaisen laivamatkansa Wellamolla hytissään käyden kannella vain kerran. Varmaa on, että Mannerheim mietti Suomen ja Euroopan silloista tilaa. Lähettiläs Gripenberg oli Tukholmassa viikkoa aikaisemmin merkinnyt päiväkirjaansa, että marsalkka oli puhelimessa vaikuttanut huojentuneelta mahdollisuudesta päästä pois Suomesta rauhaan ja lämpöön, koska häntä Gripenbergin mielestä varmasti huolestutti ja masensi juuri alkanut sotasyyllisyysprosessi. "Mutta hän on todella sairas eikä siten voida sanoa, että hän poliittisista syistä vain lähti pakoon. Mutta niin ehkä tullaan joka tapauksessa sanomaan."

Mannerheim ei ollut suhtautunut optimistisesti Suomen asemaan syyskuun 1944 välirauhan jälkeen missään vaiheessa. Tuolloin hän sanoi Tannerille, että Suomi tuskin välttyy bolshevisoitumisesta. Lokakuun alussa 1944 hän lausui puolestaan Paasikivelle, että venäläiset ottavat hänet tulevaisuudessa ehkä kiinni ja ampuvat. Paasikivi yritti lohduttaa illallisisäntäänsä ja sanoi:

"Luulen kyllä, että asia on niin, että venäläiset eivät Tasavallan Presidentistä pidä, mutta he sietävät häntä, koska ymmärtävät, että hän on Suomessa nyt välttämätön."   Lokakuun lopussa 1944 Mannerheim oli lähettänyt Ruotsiin sukulaisilleen osan arkistoaan ja sanonut, että vasta vuonna 1994 paperit voitaisiin luovuttaa itsenäisen (Mannerheim oli alleviivannut sanan) Suomen valtionarkistoon. "Mikäli kuitenkin bolshevismi olisi saanut vaikutusvaltaa maan johdossa ja itsenäisyys olisi varjo vain, paperit jäisivät Ruotsiin", määräsi marsalkka. Vankilassa olosta sinänsä oli maaliskuussa 1885 Haminan kadettikoulusta kurinpitorangaistuksen saanut Mannerheim kirjoittanut veljelleen Carlille:

"Olen nyt jo koko tämän lukukauden istunut teljettynä sisälle ja sitä tulee jatkumaan ainakin kesään saakka. Se, joka ei ole istunut viittä kuukautta vankityrmässä, ei voi aavistaakaan, miten demoralisoivaa ja kaikin puolin vahingollista se on."

Mannerheim saattoi miettiä Wellamon hytissä sitäkin, että Norjan natsipäämies Vidkun Quisling oli kymmenen päivää aikaisemmin teloitettu, samoin kuin Ranskan entinen pääministeri Pierre Laval. Hänen romanialainen kollegansa marsalkka Antonescu istui jo toista vuotta vangittuna Moskovassa odottamassa varmaa kuolemantuomiotaan. Ranskan entinen valtionpäämies marsalkka Pétain oli elokuussa 1945 tuomittu kuolemaan, mutta De Gaulle oli hänet armahtanut ja muuttanut tuomion elinkautiseksi vankeudeksi. Nurnbergin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin ensimmäinen istunto oli pidetty Berliinissä kaksi viikkoa aikaisemmin neuvostoliittolaisen kenraali Nikitshenkon johdolla. Unkarin entiset pääministerit odottivat tammi-helmikuussa 1946 tapahtuvia teloituksiaan ja entinen valtionpäämies amiraali Horthy oli puolestaan amerikkalaisten vankina Baijerissa, josta hän sittemmin pääsi Portugaliin.

Marsalkan silloinen nuorempi adjutantti, kapteeni, sittemmin eversti Rafael Bäckman, joka ei päässyt matkalle mukaan, muisteli kirjoittajalle 90-vuotiaana vuonna 2001, että Portugali oli Mannerheimin päämääränä siksi, ettei juuri muualle Eurooppaan lämpöisiin oloihin voitu mennä. "Portugali valittiin niin ilmastollisista kuin poliittisista syistä ja Mannerheim oli selvästi helpottunut päästessään joksikin aikaa pois Suomesta." Espanja oli Francon vallassa ja Suomen Madridin-lähettiläs Georg Winckelmann oli kesäkuussa 1945 vedetty disponibiliteettiin Helsinkiin. Sveitsissä, jossa marsalkka oli hyvin viihtynyt toipumislomalla huhtikuussa 1943, oli liian viileää. Ranska, Italia ja Kreikka olivat sodan jäljiltä vielä huonossa kunnossa. Ei ole uskottavaa, että Mannerheim olisi haikaillut Krimille tai Kaukasukselle. Antonescu saattoi tulla uudelleen mieleen. Bäckman muistaa  eversti Grönvallin sanoneen: "Krimi ei sovi tähän tilanteeseen". Puolueeton Portugali ja lämmin Algarve tuntuivat sopivan. Voi olla, että Gripenberg, joka vietti 1923 asiainhoitajana Portugalissa pari kuukautta, muisti Algarven ja Praia da Rochan ja kertoi niistä puhelimessa Mannerheimille, kun matkaa valmisteltiin. Tohtori Kalajan mielestä paikka varmaan täytti silloiset lääketieteelliset vaatimukset, ilmastosta puhumattakaan.

Tukholma - Pariisi - Madrid – Lissabon – Praia da Rocha

Maanantaiaamuna 5.11.1945 Wellamo höyrysi Tukholman Skeppsbrolle ja Mannerheim astui ensimmäisenä laivasta laiturille. Gripenberg ja sotilasasiamies, eversti Hans Olof von Essen, jonka isän Mannerheim oli keväällä 1919 nimittänyt ensimmäiseksi suojeluskuntain ylipäälliköksi, olivat vastassa. Gripenberg toteaa päiväkirjassaan päivän tapahtumista mm. seuraavaa:

" Mielestäni Mannerheim ei ollut vanhentunut, mutta näytti kylläkin väsyneeltä. Hän vaikutti olevan aika hyvällä tuulella. Mikä helpotus on hänelle täytynyt olla päästä pois arkihuolista ja Suomesta... Hän esitti vakavia epäilyjä tulevaisuuden osalta; on vaikea välttyä arviolta, että Venäjä hitaasti mutta varmasti aikoo käyttää aina vaan suurempaa valtaa Suomessa ja Venäjän sekä länsivaltojen välinen jännitys tuo meille vain lisää vaaroja. Mannerheim  poltti sikarin, mutta vatsahaavan vuoksi ei ottanut konjakkia eikä whiskyä. 10:ltä nukkumaan, herätys puoli kuusi! Seitsemältä kahvia ja löysäksikeitettyjä munia. Varttia vaille kahdeksan ajoimme Brommalle ja klo 8.20 nousi kone. Milloin näen Mannerheimin uudelleen?"

Gripenberg näki marsalkan uudelleen vasta tammikuussa Punaisen Ristin sairaalassa Töölössä, koska hän oli vaimoaan tapaamassa Yhdysvalloissa, kun Mannerheim palasi vuodenvaihteessa Tukholman kautta Helsinkiin.

Jo samana maanantaina 5.11. Portugalin Tukholmassa oleva asiainhoitaja lähetti Lissaboniin uuden salasähkeen, jossa kerrottiin Mannerheimin aikataulutietoja Pariisista eteenpäin ja sanottiin:

" Suomen ministeri ei nimenomaan pyytänyt, mutta vihjasi, että Presidentti olisi hyvin tyytyväinen, mikäli Portugalin hallitus asettaisi hänen käyttöönsä erikoisjunavaunun, eikä ministeri peitellyt, että Espanjan Tukholman-ministeri oli sähköttänyt hallitukselleen vastaavanlaisen suosituksen omalle rataosuudelleen. Tasavallan Presidentti viipyy hotelli Palaciossa Estorilissa kaksi-kolme päivää ja toivoo, että heille varattaisiin huoneet Praia da Rochasta."

Kaksi päivää aikaisemmin Portugalin ulkoministeriö oli jo sähköttänyt lähetystölleen Madridiin:

"Luottamuksellinen ja kiireellinen. Suomen tasavallan presidentti marsalkka Mannerheim esitti toivomuksen viettää jonkin aikaa Portugalissa, mihin hallitus vastasi, ettei sillä ole mitään vastaan ja kaikki apu tullaan antamaan. Ottaen huomioon, ettei täällä ole Suomen lähetystöä, teitä pyydetään kiireellisesti tiedustelemaan Suomen Madridissa olevalta ministeriltä kaikkia yksityiskohtia, jotka auttaisivat meitä olemaan tietoisia marsalkan toiveista sekä niitä toteuttamaan. Portugalin Tukholman-lähetystö on ilmoittanut, että marsalkka saapuisi 8.11. Kaikkea julkisuutta on tässä asiassa vältettävä."

Suomen Madridin-lähetystö, joka oli siis ollut jo puolisen vuotta vailla lähettilästä, sähkötti puolestaan lievästi hätääntyneenä Helsinkiin 5.11.:"Portugalin täkäläinen ambassadi hallituksensa pyynnöstä tiedustelee, miten mitä tietä tarkalleen milloin sotamarsalkka saapuu matkan käytännöllisten toimenpiteiden helpottamiseksi samoin jos matkustaa Espanjatse. Tiedoittanette sotamarsalkka eronnutko presidentinvirasta vai lomallako kunnes tervehtynyt. Pikasähköttänette."  Ulkoministeriö eli poliittisen osaston päällikkö Asko Ivalo vastasi 7.11.: "Lähtee tänään junalla Pariisista. Yhteys Portugalin Espanjan viranomaisiin otettu Tukholmassa. Ei eronnut muttei toistaiseksi hoida presidentin tehtäviä."

Saman päivän Helsingin Sanomat repäisi viiden palstan otsikolla ja kaikkien asianomaisten valokuvilla:

"Kahdeksan sotasyytettyä. Hallitus määräsi eilen syytteeseen asetettaviksi Rytin, Rangellin, Linkomiehen, Ramsayn, Tannerin, Kukkosen, Reinikan ja Kivimäen. Syytetyt määrättiin heti vangittaviksi." Laajassa jutussa kerrottiin, että Ryti tavoitettiin Yrjönkadun uimahallista, Rangell hirvijahdista ja muut kotoaan. Vain yksi oli joukosta poissa. Sivun oikeassa alalaidassa oli pieni uutinen: " Tasavallan Presidentin matka. Eilen lentokoneella Tukholmasta Pariisiin. Marsalkka lensi klo 8.15 ABA:n koneella Pariisiin."

Marsalkka kertoi kotiin palattuaan tammikuun alussa majuri Bäckmanille, että lento Tukholmasta Pariisiin Boeing B-17-koneessa eli siviilikäyttöön mukautetussa amerikkalaisessa Lentävä Linnoitus-pommikoneessa oli ollut ikävä, "sillä koneen penkit olivat kuin raitiotievaunussa ja vain kahdesta kattoikkunasta tuli valoa". Pariisissa oltiin yksi yö hotelli Ritzissä ja jatkettiin matkaa junalla Espanjan rajalle Iruniin. "Järjestys Ranskan rautateillä oli huono, samoin ruoka Pariisissa" sanoi marsalkka Bäckmanille. Mutta Espanjan puolella järjestys parani. Primo de Riveran, Espanjan 1920-luvun diktaattorin, salonkivaunu ja maakunnan kuvernööri olivat rajalla vastassa ja San Sebastianissa syötiin "suurenmoinen lounas ja junassa erinomainen päivällinen"  kuten Mannerheim kirjoitti sisarelleen Eva Sparrelle. Veturinkuljettajana toimi Zaragozan herttua, jonka harrastuksiin tämä kuului. Madridissa Mannerheim diskreetisti kieltäytyi tarjotusta kohteliaisuuskäynnistä Francon luona.

"Jouduin miltei käyttämään väkivaltaa voidakseni jatkaa lentoteitse samana päivänä matkaani ja poliittisista syistä kieltäytyä kahden päivän ohjelmasta retkineen eri paikkakunnille suoraa pikajunaa odotettaessa"

sanoi marsalkka sisarelleen. Portugalilaisten laajat junavaunujärjestelyt menivät hukkaan.

Mannerheim saapui 9.11.1945 Madridista espanjalaisella siviilikoneella Lissabonin lentokentälle ja vastassa olivat - eivät suinkaan presidentti Carmona ja pääministeri Salazar kuten Helsingin Sanomat Reuteriin luottaen kertoi - vaan Portugalin ulkoministeriön arkiston mukaan presidentti Carmonan adjutantti kapteeni Carvalho Nunes, ulkoministeriön protokollapäällikkö Henrique Vianna ja Suomen kunniapääkonsuli Lissabonissa Otto Wang. Lissabonin lehdistössä julkaistiin seuraavana päivänä valokuva, jossa Mannerheim laskeutuu tyylikkäänä tummassa yksirivisessä puvussa, harmaa huopahattu hieman kallellaan, kävelykeppi kädessä ja sadetakki käsivarrellaan lentoaseman portaita oikealla puolellaan protokollapäällikkö Vianna, vasemmalla kapteeni Carvalho. Kalaja ja Grönvall näkyvät taustalla, viimemainitulla runsaasti päällysvaatteita käsivarrellaan. Lentokentältä Mannerheim siirtyi autolla suoraan Estorilin hotelli Palacioon ja majoittui toisen kerroksen sviittiin n:o 210.

Estorilissa levättiin kolme päivää ja 13.11. klo 9.30 Austin-merkkinen Salazarin marsalkan käyttöön asettama auto haki seurueen hotellista ja matka etelään ja Algarveen alkoi. Kevyt lounas nautittiin matkalla Santiago do Cacemin pousadassa eli valtion majatalossa ja Praia da Rochaan saavuttiin illan suussa. Kun marsalkka kiipesi hotelli Bela Vistan toisen kerroksen huoneeseen n:o 108, oli jo pimeää.

Viikon kestänyt Atlannin syysmyrsky otti Mannerheimin Praia da Rochassa vastaan. Marsalkka kuvasi myrskyä 30.1.1946 kirjeessään ystävättärelleen Andrée von Nottbeckille:

"Se oli suurenmoista ja hyvin kaunista katsella, mutta siihen kyllästyi lopulta, kun oli kylmää ja kosteaa, sade tunkeutui ikkunoista sisään ja kylpyhuoneesta oli vaikea löytää kuivaa kohtaa missä seistä kun vettä oli kaikkialla. Mutta kärsivällisyytemme sai palkkansa: kolme viikkoa pelkkää auringonpaistetta ilman sateen pisaraakaan. Se teki minulle erittäin hyvää."

Kadonnut kuriiriposti

Postinkulusta marsalkka ei mainitse Andrée von Nottbeckille mitään Mutta jo toisena päivänä saavuttuaan Algarveen hän sähkötti Gripenbergille Tukholmaan:

"Saapunut hyväkuntoisena Praia da Rochaan. Kiitollinen uutisista. Mannerheim."

Gripenberg vastasi heti pitkällä kirjeellä, jossa hän selosti luonaan käyneen Eero A. Wuoren ehdotusta, jonka mukaan Mannerheimin tulisi Portugalissa erota virastaan. Silloin häntä ei vedettäisi mukaan sotasyyllisyysprosessiin, sanoi Wuori.

Tämäkään kirje ei tullut perille vaan saavutti Mannerheimin vasta Helsingissä tammikuussa. Kun mitään tietoa ei Suomesta saapunut, marsalkka hermostui joulukuun alussa ja sähkötti Gripenbergille 3.12.:"Selittämätöntä. Ei mitään postia. Esitän valitukseni." Seuraavana päivänä hän kirjoitti Gripenbergille:

"Lähetin Sinulle eilen epätoivoisen sähkeen. Ainoa tiedonanto ulkomailta, joka minut on täällä tavoittanut, on eräs merkityksetön yksityiskirje, joka on päivätty 17.11. ja saapunut 28.11., muuten ei kirjettäkään, ei lehtileikettäkään, on aivan kuin kaikki siteet Suomen ja sen presidentin väliltä olisi tarkoituksella leikattu poikki. Praia da Rocha on mainio paikka, sää fifty-fifty, hirmuisia myrskyjä. Mutta oleskelu täällä ihanassa auringossa on tehnyt minulle hyvää, keuhkot ovat kunnossa, vatsahaava vielä vaivaa. Kohta täytyy kuitenkin ruveta pohtimaan kotiinpaluuta. Olisin kiitollinen, mikäli voisin paluumatkalla yöpyä lähetystössä."

Naapurit Suomessa alkoivat jo muistua Mannerheimin mieleen. 7.12. hän kirjoitti vuorineuvos Petter Forsströmille Kirkniemeen:

" Minulle käsittämättömien olosuhteiden vuoksi en vielä kertaakaan ole saanut ns. kuriiripostia, joka piti minulle lähetettämän kerran viikossa Madridin kautta espanjalaisen kuriiripostin ohessa. Näiden kahden kuukauden aikana ei riviäkään, ei ainoatakaan lehtileikettä, on aivan kuin kaikki langat minun ja kotimaani välillä olisi katkaistu. Sinä voit ymmärtää, että hakemani rauhan sijasta tällainen on omiaan vaikuttamaan aivan päinvastaiseen suuntaan. Kirkniemi, tontin myynti, metsän leimaaminen, osakkeiden myynti, rakennusaineiden hankinta, eli kaikki, mikä koskee maatilaa, kiinnostaa minua, samoin kaikki, mikä koskee sitä kysymystä, joka tällä hetkellä askarruttaa kaikkia."

Mannerheim sai vasta helmikuussa Helsingissä käsiinsä eversti Grönvallille Portugaliin osoitetun kuriiripostin, jonka Espanjan Tukholman-lähetystö oli 4.2. vaivihkaa palauttanut Suomen lähetystölle. Tämä innoitti marsalkan vielä muutama päivä ennen presidentinvirasta eroamistaan lähettämään UM:n kansliapäällikkö Hynnisen kautta seuraavan salasähkeen sillävälin Tukholmasta Pariisiin siirretylle lähetystösihteeri Ralph Enckellille, joka oli marskin ystävän ulkoministeri Carl Enckellin poika:

"Presidentti haluaa selvitystä kuka Tukholmassa ja miksi avannut hänelle täältä 21.11. lähetetyn Grönvallille osoitetun postin varustaen sen sitten Presidentille osoitetulla kuorella. Pikavastaus."

Ralph Enckell selitteli heti seuraavana päivänä menettelyään Hynniselle ja lähettiläs Gripenberg puolestaan vakuutteli Tukholmasta, että uudet osoitekuoret oli kirjoitettu, "koska kuten sihteeri Enckell totesi hyvin pienellä käsialalla kirjoitettuun vaikealukuiseen ranskankieliseen osoitteeseen sisältyi pari kielivirhettä". Gripenberg vahvisti, että Mannerheimin posti oli Tukholmassa toimitettu 22.11. Espanjan lähetystöön, josta se lähti sinetöidyssä espanjalaisessa kuriirisäkissä Englannin lähetystöön, joka puolestaan lähetti sen brittikuriirin mukana 23.11. Lontooseen. Sinne se sitten jäikin.

Seuraava elonmerkki kuriiripostista on 13.12.1945, jolloin Madridin ulkoministeriö kertoo Tukholman-lähetystölleen postin saapuneen vasta 12.12. Lontoosta Madridiin, josta se oli heti toimitettu Lissaboniin. Espanjan Tukholman lähettiläs Prat ei ymmärtänyt, miksei sitä oltu tuolloin toimitettu marsalkalle, ja kertoi Gripenbergille Espanjan kuriirisäkkien aikaisemminkin jääneen Lontooseen, " kun Englannin Madridiin matkustavilla kuriireilla oli paljon postia". Lähettiläs Pratin tilannearvio 9.3.1946 oli se, ettei tuo kuriiriposti ollut saapunut edes 12.12. Lontoosta Madridiin. Gripenbergin viimeisen asiaa koskevan salasähkeen mukaan:

"Luulevat tämä jäi Englannin ulkoministeriöön ehkä muutamiksi viikoiksi koska tietävät Foreign Officen ilmoituksen mukaan lähetystön kaksi sinetöityä kuriirisäkkiä vasta muutamien viikkojen kuluttua toimitettiin Madridiin syystä että osoitelaput puuttuivat. Toisessa säkissä oli luultavasti 22.11.lähetetty Marsalkalle osoitettu lähetys. Espanjan lähetystö koettaa nyt hankkia tietoja Madridista Lisboasta milloin tämä lähetys saapui näihin kaupunkeihin." 

Lisätietoja ei tästä kuriirilähetyksestä milloinkaan saatu, mutta myöhemmin Tukholmasta samaa reittiä lähetetyt paketit tulivat marsalkkaa Lissabonissa joulun alla vastaan. Niiden osoitelaput olivat pysyneet paikoillaan.

Lähes ainoa poliittinen elonmerkki Portugalista oli Mannerheimin sähke sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä syytteessä olleelle entiselle pääministerille Edwin Linkomiehelle:

"Portimao 3.12. via Sverigeradio vastaanottaja tuomari Borenius Aleksanterinkatu 44 Helsinki Linkomiehen kantaa Ramsayn matkaan nähden Berliiniin maaliskuussa 1943 en muista stop sensijaan että Linkomies pyysi minut asettumaan presidentin kandidaatiksi jo sodanaikaisissa vaaleissa ja Waldenin kautta pari kertaa vuoden 1944 alussa stop allekirjoituksen todistavat grönvall kalaja Mannerheim".

Paluu Suomeen

Salazaria askarrutti Mannerheimin toipumisloman osalta kysymys siitä, palaisiko marsalkka Suomeen vai ei. Tämä ratkesi 13.12.1945, kun protokollapäällikkö Vianna kirjoitti Salazarille osoittamansa kohteliaisuuskäyntejä koskevan muistion alalaitaan lisäyksen:" Sain puhelimitse tiedon, että Marsalkka aikoo palata Suomeen". Tieto tuli varmaankin eversti Grönvallilta. Nuoremman adjutantin eli nykyisen eversti Bäckmanin  muistikuvan mukaan marsalkka halusi päästä vähäksi aikaa Suomesta pois, niin terveydellisistä kuin poliittisistakin syistä, mutta tahtoi samalla ehdottomasti palata maahan presidenttinä. Mistään pakomatkasta ei Bäckmanin mukaan ollut kyse. Samaa mieltä on muistelmissaan kenraali Heinrichs.

Praia da Rochasta Mannerheim seurueineen kuljetettiin Portugalin hallituksen autolla 14.12. takaisin Estoriliin hotelli Palacioon ja uutistoimisto United Pressin mukaan "marsalkka näytti saapuessaan reippaalta". 17.12. hän suoritti kohteliaisuus- ja kiitoskäynnin Portugalin presidentin kenraali Oscar Carmonan luo, joka teki heti vastavierailun hänen luokseen ja 18.12. tuli puolestaan pääministeri Salazar tervehdyskäynnille Mannerheimin luo hotelli Palacioon. Seuraavana päivänä marsalkka teki vastavisiitin pääministeri Salazarin luo. Salazar merkitsi päiväkirjaansa:

"Keskiviikko 19. joulukuuta klo 17-18.20. Marsalkka Mannerheimin käynti. Käsiteltiin Euroopan ongelmia ja suurvaltojen politiikkaa Suomen sodan ongelmia ja tosiasioita."

Mannerheim sanoo puolestaan muistelmissaan:

"Hyvin mielenkiintoisia olivat myös tapaamiseni pääministeri Salazarin kanssa, tuon nuorekkaan, rauhallisen ja vaatimattoman miehen, jonka menestyksellinen työ Portugalin hyväksi on tunnettu laajalti maan rajojen ulkopuolellakin."

Näin marsalkka maksoi kynällä vierasvelkaansa. Sen hän teki myös varsin eleganteilla omakätisillä kiitoskirjeillä niin Portugalin ulkoministeriön protokollapäällikölle kuin Hotelli Bela Vistan johtajalle. Edellistä hän kiitti erityisesti käyttöönsä asetetusta henkilöautosta, jälkimmäistä hotellin erinomaisesta päärynämehusta. Protokollapäällikkö Vianna puolestaan kuittasi marsalkan kiitoskirjeen tekemällä tammikuussa Salazarille seuraavan muistion:

"Suomen konsuli sanoi minulle lähettävänsä ensi viikolla Marsalkka Mannerheimille viiniä ja säilykkeitä. Koska Teidän Ylhäisyytenne kerran mainitsi aikeestaan lähettää hänelle joitakin laatikollisia viiniä, tässä olisi ehkä mahdollisuus sen toteuttamiseen. Myönteisessä tapauksessa ne olisi toimitettava konsuli Otto Wangin toimistoon, Rua do Arsenal 160."

Pääministeri Salazar teki varmaan työtä käskettyä, koska eversti Grönvall lähetti huhtikuussa 1946 Suomen ulkoministeriön tilijaostolle Mannerheimin allekirjoittaman 2616 markan shekin siirrettäväksi edelleen konsuli Wangille Lissaboniin rahtikulujen peittämiseksi.

Mannerheimin tarkoituksena oli lentää ruotsalaisella koneella Lissabonista Pariisiin, mutta matka tehtiinkin junalla, ensin Lusitania Expressillä 20.12. Lissabonista Madridiin ja sieltä edelleen Pariisiin. Espanjan ja Ranskan rajalla marsalkan vatsahaava alkoi jälleen vaivata ja Pariisissa oli hakeuduttava lääkärin hoitoon. Ritzissä kuitenkin asuttiin ja joulu vietettiin Pariisissa. Suomen uutta Pariisin-lähettilästä Johan Heloa, jota Mannerheim ei suuremmin ihaillut, ei marsalkan tarvinnut tavata, koska Helo saapui Pariisiin vasta vuodenvaihteessa.Tyttären Sophyn tapaaminen ei puolestaan edesauttanut marsalkan parantumista, sillä hän kauhistui nähdessään tyttärensä kunnon ja hänen epäterveellisen asuntonsa, "minne yksikään auringonsäde ei koskaan osu".

Neljä vuotta myöhemmin 25.2.1950 Mannerheim kirjoitti Sveitsistä sisarelleen: "Viime kerralla ollessani Pariisissa oli vuodenvaihde 1945-46 ja silloin vaikutelmani järjestyksestä, vauraudesta, katuyleisöstä ja siisteydestä oli kertakaikkisen kehno. Olin silloin hyvin sairas ja heikko ja makailin enimmäkseen, mutta liikuin kuitenkin pari kertaa ulkona. Nyt tuntui tuo kaunis suurkaupunki elpyneen ja kohentuneen, poikkeuksena kuitenkin katuyleisö, joka näyttää luvattoman nuhjuiselta, kun muistelee entisten aikojen eleganssia.”

Se, että Pariisi oli kohentunut vuonna 1950, johtui marsalkan mielessä varmaan myös ruotsalaisen kreivitär Gertrud Arcon kanssa Tour d'Argentissa nautitusta erinomaisesta ateriasta, josta edelleen muistuttaa Mannerheimin signeeraama valokuva ravintolan alakerrassa.

Lentopaikkojen saanti Tukholmaan vuodenvaihteeksi oli vaikeaa, lähinnä huonon lentosään johdosta. Mutta 29.12. liput olivat kädessä ja ruotsalainen liikennekone Douglas lensi Malmön kautta Tukholmaan. Kuten marsalkka kertoi Helsinkiin saavuttuaan majuri Bäckmanille "lentomatka DC-kolmosella oli ollut ihana". Ihanuus päättyi Tukholmassa, jossa marsalkan ruotsalainen henkilääkäri Nanna Svartz aloitti vatsahaavatutkimukset. Mannerheim soitti Tukholmasta Paasikivelle ja kertoi huonosta kunnostaan. Paasikivi erehtyy päiväkirjassaan ja sijoittaa Mannerheimin soiton kahta päivää aikaisemmaksi, jolloin marsalkka oli vielä Pariisissa. Uudenvuodenpäivänä 1946 lähdettiin Bore I:llä Skeppsbrolta kohti Turkua.

Tammikuun toisena päivänä 1946 tasan kello 12 Bore I kiinnitettiin Turun satamalaituriin, jolla olivat vastassa maaherra Wilho Kyttä, varuskunnan päällikkö panssarikenraali Ruben Lagus, poliisitarkastaja Fjalar Jarva sekä nuoremmat adjutantit Nordlund ja Bäckman. Pakkasta oli -18 ja Mannerheimin erikoisjuna salonkivaunuineen oli viime minuutilla - kuten Bäckman matkakertomuksessaan sanoo "Turun aseman junanlähettäjän velton ja saamattoman toiminnan johdosta" - saapunut satamaan. Mannerheim ehti jo toteamaan laivan kannella, että hän oli kylläkin pyytänyt välttämään virallisia vastaanottoseremonioita, mutta "nyt ovat adjutantit tulkinneet sen niin, etteivät hekään ole saapuneet paikalle". Majuri Bäckmanin mukaan Mannerheim oli ruskettunut, mutta laihtunut ja vanhentunut. Helsingin Sanomien Turun-kirjeenvaihtajan mukaan "Marsalkka vaikutti reippaalta ja pirteältä eikä matkaväsymyksen merkkejä voitu havaita". Keskusteltuaan maaherra Kytän kanssa Mannerheim nautti ravintolavaunussa sotilasseurassa lounaan junan seistessä Turun itäisellä asemalla. Erikoisjuna lähti Turusta iltapäivällä klo 15 ja saapui Porkkalan vuokra-alueen kierrettyään Hyvinkään kautta Pasilaan klo 20, jossa vastassa olivat pääministeri Paasikivi ja ulkoministeri Enckell. Vastaanotto oli välitön ja koruton, sanoo majuri Bäckmanin matkakertomus, joka päättyy seuraavasti:

"Hetken kuluttua lähti Mannerheim adjutanttiensa saattamana ajamaan Tasavallan Presidentin asuntoon Meilahteen Tamminiemen huvilaan. Asiakirjat voivat myöhemmin kertoa, mikä tulos oli saavutettu tällä matkalla. Ensisilmäys antoi aihetta epäilyksiin." Tässä Bäckman oli oikeassa.

Eversti Bäckman kertoo, että Mannerheimin ja Paasikiven jälleennäkeminen Pasilan asemalla oli herrasmiesmäinen ja rauhallinen, vailla mitään jännitystä. Marsalkka ei tiennyt, ettei Paasikivi itsenäisyyspäivänpuheessaan 6.12.1945 ollut sanallakaan maininnut häntä. Edellisen päivän uudenvuodenpuheessaan Paasikivi oli potkaissut marsalkkaa, kun sanoi:

"Minua on sanottu pessimistiksi. Pessimistejä on kuitenkin eri lajeja. Toiset istuvat tuhassa ja vaikeroivat. Sellainen pessimisti ei saa olla. Toiset katsovat vaikeuksia silmästä silmään." 

Tuskin tämäkään oli Mannerheimin tiedossa Pasilassa.

Helsingin Sanomat, joka raportoi Mannerheimin Portugalin matkasta säännöllisesti mutta niukasti, ei ollut juuri puuttunut pääkirjoituksissaan Mannerheimin sisäpoliittiseen asemaan. Pisimmälle lehti meni 16.11.1945, jolloin sota-ajan politiikkaa koskevassa pääkirjoituksessa todettiin, että "sotaan joutumisestamme Saksan rinnalle kesällä 1941 Neuvostoliittoa vastaan, jossa yhteydessä kiinnitetään huomiota ylipäällikön osuuteen, ei myöskään ole tähän asti sanottu koko totuutta". Lehti siteerasi aika ajoin Ruotsin sanomalehtien artikkeleita marsalkan matkan liittymisestä sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Joulun alla Helsingin Sanomat lainasi jopa SKDL:n äänenkannattajaa:

"Vapaa Sana varustaa Tukholmasta saapuneen uutisen Mannerheimin kotiinpaluusta seuraavalla perähuomautuksella: 'Presidentti Mannerheimin terveydelle, vaikka hänen kerrotaankin jo toipuneen sairaudestaan, ei varmaankaan paluu kotimaahan ole hyväksi, sillä tuleva Pohjolan ankara talvi tulee olemaan hyvin epäterveellinen monelle pienemmistäkin sairauksista kärsineille."

Vapaa Sana, joka tarkoitti Mannerheimin poliittista terveyttä,  oli tällä kertaa oikeassa.
Mannerheim kirjoittaa omissa muistelmissaan:

"Tukholmasta matkustin suoraan Helsinkiin, jossa asetuin Punaisen Ristin sairaalaan. Tällainen valitettava tulos virkistyslomastani oli suuri pettymys, mutta tosiasialle ei mahtanut mitään. Lähikuukausina en jaksanut huolehtia valtion päämiehen velvollisuuksistani, paitsi mikäli se kävi päinsä sairasvuoteelta. 4. maaliskuuta 1946 lähetin hallitukselle lääkärintodistuksen seuraaman kirjelmän, jossa ilmoitin päättäneeni erota vedoten terveyteni heikentymiseen."

Marsalkan eronpyyntöön vaikutti ratkaisevasti kenraaliluutnantti Savonenkovin käynti 26.1. Punaisen Ristin sairaalassa. Savonenkov  oli saanut ohjeen Moskovasta Zhdanovilta kertoa Mannerheimille, että "jos hän eroaa, ei Venäjä salli kenenkään katsoa, että Mannerheim pitää vangita, sillä hän on tehnyt Suomen välirauhansopimuksen SNTL:n kanssa ja sen myötä turvannut itsensä kaikkien sattumusten varalta". Selvää tekstiä ja varmasti Stalinin suusta. Myös sotasyyllisoikeudenkäynnin tuomioiden julistaminen 21.2.1946 oli rajapyykki, jota marsalkka oli odottanut. Kuten hän eronpyynnössään sanoi: "Suomi on siten täyttänyt välirauhansopimuksessa edellytetyt velvoitukset".

Selvää on, että Mannerheim meni vuonna 1945 Portugaliin terveyden vuoksi. Mutta varmaa on myös, että marsalkka oli huojentunut päästessään kenraalieversti Zhdanovista niin kauaksi kuin Euroopassa  tuolloin oli mahdollista. Sotasyyllisyyslain määräaika syytteen nostamiseksi meni umpeen juuri kun Mannerheim palasi uudenvuodenaattona sisarensa kreivitär Sparren illallisilta lähettiläs Gripenbergin tyhjään Tukholman-residenssiin. Gripenberg oli Amerikassa, joten emme tiedä, ottiko marsalkka silloin konjakin.

Viimeinen Portugalin matkaa käsittelevä asiakirja tasavallan presidentin adjutanttien arkistossa on jäljennös eversti Grönvallin kirjeestä vuoden 1946 kesäkuun alussa
Mrs. C.C. Walkerille, jolle Grönvall lähetti 128 suomalaista postimerkkiä:

"Pyydän liittää oheen Marsalkan, Tohtorin sekä omat parhaat tervehdykset arvostetuille naapureillemme - perheelle, joka asui Hotelli Bela Vistaa vastapäätä olevalla kukkulalla. Oleskelumme Praia da Rochassa, etenkin sittemmin koettujen tapahtumien jälkeen, tuntuu enemmän kauniilta unelta kuin todelta."

Bela Vista seisoo yhä Praia da Rochan rannalla betonihotellien muurin edessä ikäänkuin vartiossa. Marsalkan kuuden viikon toipumislomasta muistuttavat pronssinen laatta ulko-oven vieressä ja Mannerheimin kuva hotellin baarin seinällä. Nykyään hotelli toimii äänestyspaikkana, kun Algarven suomalaiset äänestävät Suomen vaaleissa.  Marsalkka saattaisi pitää äänestyspaikan valintaa korrektina.

Matti Häkkänen
(Kirjoittaja toimi Suomen suurlähettiläänä Portugalissa vuosina 1997 - 2001)

Lähteet

Ulkoasiainministeriön arkisto; Kansallisarkisto; Arquivo Diplomatico do Ministerio dos Negócios Estrangeiros, Lisboa; Arquivo Salazar, Biblioteca Nacional, Lisboa;
J.K. Paasikiven päiväkirjat 1944-1956 (1985), Juva: WSOY, Tuomo Polvinen (1999) J.K. Paasikivi - valtiomiehen elämäntyö 4 1944-1948, Juva: WSOY,  Mannerheim - tuttu ja tuntematon (1997), Belgia: Valitut Palat – Reader’s Digest, Juhani Suomi (1988) Vonkamies - Urho Kekkonen 1944-1950, Keuruu: Otava, Urho Kekkosen päiväkirjat 1 1958-1962 (2001), Keuruu: Otava,  J.E.O.Screen (2001) Mannerheim, Keuruu: Otava,  Jukka Nevakivi (1995) Zhdanov Suomessa, Keuruu: Otava, Jukka Nevakivi (1992) Linnasta linnaan-Eero A.Wuoren poliittinen elämäkerta, Keuruu: Otava, Yrjö Soini (1965) Kalkki-Petteri, Keuruu: Otava, Erik Heinrichs (1959) Mannerheim Suomen kohtaloissa, Keuruu: Otava, Sakari Virkkunen (1989) Mannerheim - marsalkka ja presidentti, Keuruu: Otava, Stig Jägerskiöld(1983) Mannerheim - kirjeitä seitsemän vuosikymmenen ajalta, Keuruu: Otava, Stig Jägerskiöld (1982) Viimeiset vuodet - Mannerheim 1944-1951, Keuruu: Otava, C. G. Mannerheim (1952) Muistelmat, Helsinki: Otava;
Helsingin Sanomat lokakuusta 1945 maaliskuuhun 1946;
eversti Rafael Bäckmanin haastattelu 30.10.2001.

Teksti päivitetty 22.1.2009

Asunnot | Louhisaari | Marskin maja | Bomanin huvila | Kirkniemi | Val-Mont | Postimerkit | Autot | Ratsastus | Matkat | Metsästys | Aseet | Asut | Muistelmat | Arkisto | Mannerheim-kirjallisuus | Muistomerkit | Ratsastajapatsas | Ruokalajit | Jääkärilippu | Hanko | Mannerheim-museo | Karjalaan jääneet sankarivainajat | Videot ja kuvakirjastot | Linkkisivu

ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU