| ||
Neuvostoarmeija HangossaJatkosodan saavutettua vaiheen, jossa saksalaiset valtasivat Viron joutui vihollinen Hangon tukikohdassaan ahtaalle. Huoltoyhteydet maitse olivat jo katkenneet sodan syttymiseen ja Viron menetys vaikeutti myös meriyhteyttä Leningradiin. Suomalaiset joukot valtasivat Hangon 4.12.1941. Tällöin oli neuvostotukokohta evakuoitu jo joulukuun alkupäivinä meritse. Evakuoinnin aikana (mm. Josef Stalin- aluksella) kärsivät neuvostojoukot melkoisia tappioita merellä.
Hangon kaikki 8.000 asukasta oli evakuoitu ja neuvostoarmeija asettui uuteen tukikohtaansa. Raja kulki niemellä kartan mukaisesti Lappohjan alueella. Suomalaiset aloittivat linnoittautumisen, jonka jälkiä on vieläkin runsaasti nähtävissä entisellä raja-alueella. Kenraali Kabanoville rakennettiin komentokorsu lähelle Casinoa puiston alueelle. Muitakin maanalaisia tiloja oli rakennettu alueelle komentokorsun lisäksi. Kabanovin korsun sisääntulo oli vuorattu tykistötulen takia hautakivillä, jotka oli otettu Hangon hautausmaalta. Kaikki nämä alueen korsut on hävitetty sodan jälkeen. Tukikohta oli varsin voimakas ja sillä oli tukenaan maa- ja merivoimien lisäksi ilmavoimia, jotka toimivat Täktomiin rakennetulta kentältä. Täktomissa oli lisäksi suuria rautatietykkejä, joiden kantama oli jopa 50 kilometriä. Hangon tukikohdan venäläisistä kaatuneista on pääosa haudattu Hangosta lähtevän Täktomin tien varteen. Tänne on myöhemmin pystytetty muistomerkki. Jatkosodan sytyttyä suomalaiset pyrkivät lähinnä eristämään vihollistukikohdan ja saksalaisten eteneminen Viroon teki tilanteen vihollisen kannalta kestämättömäksi. Kenraali Kabanov suoritti taitavan irtautumisen ja sai suuren osan varuskunnasta turvaan Leningradiin. Tosin matkalla sinne tuhottiin joukko evakointialuksia miehistöineen. Suuri matkustaja-alus Josef Stalin ajoi miinaan ja useita tuhansia hukkui tai jäi vangiksi. Kaikkiaan noin 28.000 miehestä yli 5000 kaatui tai jäi vangiksi. Leningradiin perustettiin "hankolaisten museo", joka piti yllä tapahtumien muistoa. Tämä museo on lopetettu mutta nykyisessä Pietarissa on näyttely Kupitshnon koulussa numero 358. Esineistö on siirretty Leningradin piirityksen museoon. Ennen jatkosotaa saattoi varuskunta viettää melkoisen normaalia varuskuntapalvelusta ja nauttia Hangon kesästäkin vuonna 1940. Kenraali Kabanov palasi jatkosodan jälkeen Porkkalan tukikohdan päälliköksi, joten hänen suoritustaan on ilmeisesti pidetty hyvänä Hangon "motissa"! Hankoa ei enää vaadittu tukikohdaksi jatkosodan jälkeen. Porkkalan ja Naissaaren välillä on Suomenlahti kapeimmillaan!
| ||
Asunnot | Louhisaari | Marskin maja | Bomanin huvila | Kirkniemi | Val-Mont | Postimerkit | Autot | Ratsastus | Matkat | Metsästys | Aseet | Asut | Muistelmat | Arkisto | Mannerheim-kirjallisuus | Muistomerkit | Ratsastajapatsas | Ruokalajit | Jääkärilippu | Hanko | Mannerheim-museo | Karjalaan jääneet sankarivainajat | Videot ja kuvakirjastot | Linkkisivu | ||
ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU |