ea_ala.gif (644 bytes)

Hangon rintamamuseo


Hangon rintamamuseo
Hangö frontmuseum

Talvisodan rauhanehtojen mukaisesti Hanko luovutettiin Neuvostoliitolle vuokra-alueeksi. Evakuointiin annettiin aikaa vain kymmenen päivää. Venäläiset lienevät olettaneet väestön jäävän paikoilleen mutta asukkaat ja suuri osa irtaimesta omaisuudesta evakuoitiin annettuna aikana. Neuvostoliitto perusti vuokra-alueelle tukikohdan, jonka vahvuus oli noin 30.000 henkeä. Suomalaiset miehittivät tukikohdan venäläisten tyhjennettyä sen 2.12.1941. Ruotsalainen vapaaehtoisjoukko käskettiin ensimmäisenä kaupunkiin. Suuri osa kaupunkia oli tuhoutunut sekä vihollisen että omien joukkojen tulessa.


Hangon Lappohjassa sijaitsee rintamamuseo, jonka esineistö ja näyttelyt kuvaavat tätä aikaa. Museon ovat perustaneet Karjaan rintamaveteraanit. Museo on avoinna 7.5 - 16.8 päivittäin klo 11.30-18.30. Elokuussa 22.-23. sekä 29.-30. päivinä. Syyskuussa 5.-6. samaan aikaan. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Puhelin 019-244 3068. Karjaan puhelin on 019-231 301. Museota johtaa Stig Häggström.

Kaikki seuraavat kuvat ovat linkkejä täyskokoisiin kuviin. Klikkaa hiirellä kuvia ja saat esille ne täydessä koossa!


Kuvakirjasto rintamamuseosta

Venäläisen matruusin univormu Suomalainen kenttäpuku Historiallinen univormu 1800-luvulta Venäläinen univormu Suomalainen merivoimien ja lottaunivormut Ruotsalainen vapaaehtoinen Näkymä korsuelämästä 1941 Hevonen lumipuvussa ja kaasunaamarilla varustettuna

Hangon rintamamuseon korsu

Hangon museokorsun sisäänkäynti Hangon museokorsun kamiina Hangon museokorsun pöytä Hangon museokorsun lavitsat


Asunnot | Louhisaari | Marskin maja | Bomanin huvila | Kirkniemi | Val-Mont | Postimerkit | Autot
Ratsastus | Matkat | Metsästys | Aseet | Asut | Muistelmat | Arkisto
Mannerheim-kirjallisuus | Muistomerkit | Ratsastajapatsas | Ruokalajit | Jääkärilippu | Hanko

Etusivulle

ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET