Mannerheim oppi koulussa ja sotakouluissa useita kieliä, ja Venäjän-palveluksensa aikana ja myöhemmin kansainvälisissä kontakteissaan hän sai runsaasti kieliharjoitusta

Äidinkielensä ruotsin lisäksi hän opiskeli ja puhui suomea, venäjää, ranskaa, saksaa ja englantia.

Venäjän-vuosina Suomen sisäiset asiat jäivät Mannerheimille etäisiksi. Hän pysyi erillään kiihtyvästä kielitaistelusta eikä täysin ruotsinkielisestä taustastaan huolimatta omaksunut ajatusta, että Suomessa asui kaksi kansaa. Hän oli kielikysymyksessä maltillinen. Hän halusi olla suomalainen (finne) eikä suomenmaalainen (finländare). Suomenkielen valta-asema oli hänelle realiteetti, ja tämän hän osoitti käyttäessään valtionhoitajana virallisessa allekirjoituksessaan suomennettua nimimuotoa Kustaa Mannerheim.

Suomenkielen Mannerheim oppi jo lapsena, mutta pitkät ulkomaanvuodet eivät antaneet edellytyksiä hyvän ääntämyksen hankkimiseen. Kielivirheet olivat hyväntahtoisen leikinlaskun aihe valtaosin suomenkielisen väestön keskuudessa. Myös hänen käyttämänsä ruotsi, äidinkieli, jäi pitkinä Venäjän-vuosina yleisestä kehityksestä jälkeen. Hänellä oli kuitenkin mainio kirjoitetun kielen muototaju, niin suomen kuin ruotsinkinkielellä, ja erityisen kiiteltyjä ovat hänen päiväkäskynsä ja puheensa. Joskin hän usein käytti avustajiensa pohjatekstejä, hän antoi korjauksillaan teksteille lopullisen muodon ja rytmin.

Nimi | Lippujuhla | Ystävät | Hautajaiset | Aatemaailma | Kieli | Symboli | Tunnusmerkit |

ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU