Mannerheim suostui vuonna 1921 ryhtymään Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajaksi.

Pyynnön esitti professori Richard Faltin, Mannerheimin luokkatoveri, joka oli jo toiminut sotakirurgina Japanin-sodassa 1. maailmansodassa  ja Suomen vuoden 1918 ( vapaussota) sodassa ja tunsi siis erinomaisesti Kansainvälisen Punaisen ristin toiminnan sodan kärsimysten lievittämiseksi osapuoleen katsomatta.

Faltin oli 1905 hoitanut kuumesairaan Mannerheimin terveeksi Mukdenin taistelun jälkeen. Mannerheimin sisar Sophie oli ylihoitajattarena samassa sairaalassa kuin Faltin ja toimi aktiivisesti Suomen Punaisessa Ristissä. On katsottu, että Mannerheimin suostumukseen vaikutti osaltaan se, että hän halusi korostaa epäpoliittisuuttaan, kun hänen ympärillään oli suojeluskuntajärjestössä syntynyt kiistaa.

Mannerheim työskenteli Punaisen Ristin toimistossa (Annankatu 16) aktiivisesti 1920- ja 1930-luvuilla, mm. varustettaessa ambulanssia Abessinian sotaan. Hän saavutti näkyvän aseman myös kansainvälisessä Punaisessa Ristissä ja onnistui hankkimaan 1942 vitamiineja heikossa kunnossa oleville venäläisille sotavangeille. Talvisodasta lähtien SPR:n tärkeänä työsarana oli sotainvalidien hoito ja kuntoutus. Mannerheim ei 1940-luvulla paljonkaan ehtinyt osallistua järjestön toimintaan, mutta hän pysyi puheenjohtajana kuolemaansa asti 1951.

Muukalaislegioona | Suomen Punainen Risti | Partiojärjestö
Mannerheimin lastensuojeluliitto | Liittopankin johtaja

ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU