Maaliskuun vallankumouksen 1917 jälkeen Mannerheim, kuten muutkin upseerit, joutui toimimaan vaikeassa tilanteessa kurin heikentyessä Venäjän armeijassa.
Syyskuussa 1917 loukkaantuminen ratsasturetkellä antoi hänelle mahdollisuuden miettiä tulevaisuuttaan sairaslomalla Odessassa. Lokakuun 3. päivänä hänet pyynnöstään siirrettiin reserviin. Mukana olleessa kirjelmässä valitettiin, ettei Mannerheim ymmärtänyt Venäjällä tapahtuvia "demokraattisia muutoksia ja suhtautui virheellisesti väliaikaisen hallituksen komissaareihin."
Odessasta Mannerheim lähti 3.12. junalla kohti pohjoista mukanaan mm. sotilaspalvelijansa Ivan Karpatjov ja lähettiupseerinsa, luutnantti Martin Franck. Mm. Zlobinin ja Vitebskin asemalla Mannerheimiä pyrittiin väkisin poistamaan junasta. Helsinkiin hän saapui 18.12. 1917, joskin hän vielä saman kuun lopulla kävi Pietarissa neuvottelemassa mahdollisista asekaupoista ranskalaisten kanssa.
Tammikuun puolivälissä 1918 Mannerheim suostui itsenäisyyssenaatin puheenjohtajan P. E. Svinhufvudin pyyntöön ryhtyä johtamaan senaatin perusteilla olevaa sotavoimaa. Hieman aikaisemmin, 1. 1. 1918, hän oli lähettänyt Helsingistä Venäjän pääesikunnan päällikölle kirjeen ja pyytänyt Suomen alamaisuuden ja Suomen itsenäistymisen perusteella eron Venäjän palveluksesta. Suomen itsenäistyminen oli hänelle selkeä rajapyykki. Sen nojalla hän saattoi luontevasti päästä eroon virkasuhteesta Venäjään. Hän kirjoitti ministeriöön. Hänen ei tarvinnut ilmoituksellaan vaivata Leniniä ja tämän johtamaa kansankomissaarien neuvostoa.
Pietarin pääesikunnassa kirje kirjattiin 14/27.1., päivää ennen kuin venäläisten aseistariisuminen Pohjanmaalla alkoi. Asia aloitti pitkän tiensä byrokratian rattaissa. Sotaministeriötä johtava virkamies päätti 21.2. 1917 eläkkeen myöntämisestä ja maaliskuun loppuun mennessä oli päätös saatu myös rahaministeriöstä. Eläkkeen suuruus oli 3761 ruplaa vuodessa, minkä lisäksi tulisi vielä 859 ruplaa vuodessa "täysinpalvelleiden" eläkekassasta. Palvelusvuosia oli Venäjän puolella rajaa kertynyt 30.
Kesällä 50 vuottaan täyttänyt kenraali oli 20. 9./3. 10. 1917 siirretty ratsuväkiarmeijakunnan komentajan tehtävistä Odessan sotilaspiirin henkilöreserviin, Mannerheimin kertoman mukaan "silloisiin oloihin sopeutumattomana". Eläkepäätöksestä ilmoitettiinkin (28. 3. 1918, Tampereen taistelun raivotessa) nimen omaan Odessan piirin esikunnalle. Eläke maksettaisiin Hersonin kaupungin sotilaskassasta. Eläkepäätöksessä puhutaan entisestä kenraaliluutnantista, koska uusi valta oli poistanut sotilasarvot. On kyseenalaista saapuiko päätös sekavissa oloissa koskaan perille Mannerheimille.
Sotilasarvot |Sotilasura Venäjällä | Venäjän armeija | Keisarillinen kaarti | Keisarillinen hovitallihallitus | Nikolai II | Venäjän-Japanin sodassa | Tiedustelumatka Kiinaan 1906-1908 | Tieteellinen tutkimusretki Aasiassa | Puolan-aika | Ensimmäinen maailmansota | Mannerheim 1. maailmansodassa | Yrjönristi | Yrjön miekka | Venäjän vallankumous | Ero Venäjän palveluksesta
ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU