Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945 Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Ison-Britannian, Ranskan, Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen johtamien liittoutuneiden valtojen välillä.
Akselivallat kärsivät sodassa perusteellisen tappion, ja sotaa seurasi ideologisesti hajanaisten voittajavaltioiden välien kiristyminen ns. kylmäksi sodaksi. Suomen kohtalona oli joutua kaksi kertaa sotaan Neuvostoliittoa vastaan, ensin talvisotaan 1939-1940, jossa Suomea olisivat halunneet tukea Englanti ja Ranska, ja sitten jatkosotaan 1941-1944, jossa taas Saksa taisteli Suomen rinnalla.
Suurvaltojen välien kiristymisen aiheutti ensi sijassa Hitlerin johtaman Saksan pyrkimys saavuttaa entinen mahtinsa ja ensimmäistä maailmansotaa edeltäneet rajansa. Laajentumistavoitteet olivat tätäkin pitemmällä, aluksi entisen Itävalta-Unkarin alueilla, ja vastaavia laajentumispyrkimyksiä oli myös Japanilla ja Italialla, jonka kanssa Saksa solmi ns. teräspaktin. Vuonna 1940 nämä kolme valtiota solmivat kolmen vallan sopimuksen.
Läntiset suurvallat, Iso-Britannia ja Ranska, alistuivat Euroopassa pitkään Saksan vähittäiseen laajentumiseen ja niiden yritykset takoa sen ympärille sotilasliiton saartorengas olivat tarmottomia. Elokuussa 1939 Saksan onnistui solmia hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton kanssa (ulkoministerien mukaan Molotov-Ribbentrop-sopimus). Nämä valtiot olivat totalitaarisia, joskin ne ideologisesti olivat toistensa pahimpia vastustajia, Saksa kansallissosialistinen ja Neuvostoliitto kommunistinen. Sopimukseen liittynyt salainen lisäpöytäkirja antoi osapuolille mahdollisuuden levittäytyä intressipiirirajan puitteissa välissä olevien valtioiden alueelle toisen häiritsemättä. Neuvostoliiton diktaattorin Stalinin pyrkimyksenä oli sopimuksen avulla hankkia lisää aikaa varustautua sen varalle, että tulossa oleva "kapitalististen valtioiden" suursota ja niiden heikkeneminen antaisi mahdollisuuden neuvostojärjestelmän levittämiseen. Saksalle tämä sopimus antoi mahdollisuuden Puolan nujertamiseen. Sen hyökkäys alkoi 1.9. 1939 ja samalla alkoi toinen maailmansota, koska Iso-Britannia ja Ranska olivat taanneet Puolan itsenäisyyden.
Euroopassa Saksa kukisti Puolan muutamassa viikossa, ja Neuvostoliittokin kiirehti turvaamaan etunsa ja valtaamaan Puolan sovitun etupiirirajan itäpuoliset alueet. Saksa ja Neuvostoliitto tosin joutuivat tekemään sopimuksiinsa eräitä tarkistuksia, ja tällöin mm. Liettua siirtyi Neuvostoliiton etupiiriin. Saksan hyökkäys oli nopea, ensimmäisestä maailmansodasta poiketen panssarivaunut ja moottoroidut osastot tunkeutuivat syvälle läpi vastustajan rintaman ja ilmahyökkäyksin estettiin vastustajan joukkojensiirrot ja huoltokuljetukset. Tämä sodankäyntitapa sai nimityksen salamasota.
Neuvostoliitto jatkoi Puolan sodan jälkeen vaikutuspiirinsä lujittamista. Se solmi Baltian maiden kanssa turvallisuussopimukset 29.9.-10.10. 1939 ja sai näin oikeuden sijoittaa asevoimiaan tukikohtiin niiden alueille. Suomen kanssa Moskovassa käydyt sopimusneuvottelut epäonnistuivat, kun Neuvostoliiton aikeita epäilevät suomalaiset eivät suostuneet rajamuutoksiin ja luovuttamaan laivastotukikohtaa Hangosta. Neuvottelujen epäonnistuttua Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin talvisota 1939-1940.
Länsivaltain ja Saksan sota oli pitkään eräänlaista varjosotaa. Länsirintamalla ei uskaltauduttu suuriin operaatioihin. Pohjois-Euroopan strateginen merkitys korostui Suomen talvisodan aikana ja huhtikuussa 1940 Hitlerin joukot miehittivät menestyksellisesti Tanskan ja (heinäkuuhun 1940 mennessä) Norjan. Toukokuussa 1940 Saksa aloitti salamasodan lännessä. Alankomaat antautui 15.5., Belgia 28.5. ja Ranska 22.6. Englannin onnistui evakuoida suuri osa Ranskassa olleita joukkojaan Dunkerquen sillanpäästä. Suurimmaksi osaksi saksalaisten miehitykseen joutunutta Ranskaa ryhtyi johtamaan marsalkka Pétain. Täällä, kuten muuallakin miehitetyissä maissa, järjestäytyi kuitenkin vastarintaliike, ja Englannin suojissa aloitti toimintansa "Vapaa Ranska", jonka johtoon kohosi eversti (sittemmin kenraali) Charles de Gaulle.
Saksan edetessä Neuvostoliiton puna-armeija (15-17.6. 1940) miehitti Baltian maiden alueen kokonaan - Liettua, Latvia ja Viro liitettiin kesän 1940 kuluessa neuvostotasavaltoina Neuvostoliittoon - ja otti 28.6. 1940 haltuunsa Romanialle kuuluneen Bessarabian.
Italia hyökkäsi vuoden 1940 lopulla Kreikkaan ja tällöin Balkanista tuli sotatoimien keskeinen alue. Hitler päätti ottaa sen valvontaansa, ja maalis-huhtikuussa Saksan armeija valtasi Jugoslavian ja Kreikan. Kreetan saaren omistuksesta saksalaiset joutuivat taistelemaan verisesti, eivätkä heidän laskuvarjojoukkonsa enää toipuneet siellä kärsityistä tappioista.
Ranskan sotaretken jälkeen Hitler antoi käskyn hyökkäysvalmisteluista Neuvostoliittoa vastaan. Maihinnousua Englantiin Hitler ei Englannin laivaston vahvuuden takia yrittänyt, eikä Englanti lannistunut ilmapommituksilla. Englanti voitti ilmassa käydyn "taistelun Englannista".
Englannin ja Saksan välistä taistelua käytiin tämän jälkeen entistä enemmän merellä. Englanti oli heti sodan alussa julistanut Saksan kauppasaartoon ja vuonna 1940 Saksa puolestaan julisti Isoa-Britanniaa ympäröivät merialueet saartoon. Saksa rakensi sodan aikana yhteensä noin 1200 sukellusvenettä kauppasotaansa varten. Vuonna 1943 torjujat saivat kuitenkin yliotteen sukellusveneistä. Vuodesta 1944 lähtien liittoutuneilla oli kaikilla merillä yliote. Sukellusveneet ja muut kauppasodan kävijät tuhosivat sodan aikana kauppalaivoja määrän, joka oli tonnistoltaan yli puolet maailman kauppalaivastosta vuonna 1939. Yhdysvaltain telakkojen rakennuskapasiteetti pystyi kuitenkin korvaamaan tämän tappion, ja sodan päättyessä 1945 Englannin ja Yhdysvaltain tonnisto oli suurempi kuin vuonna 1939.
Saksalaisten suuressa salaisuudessa valmistelema hyökkäys Neuvostoliittoon (operaatio Barbarossa) alkoi 22.6. 1941. Saksan rinnalle tähän operaatioon oli taivutettu myös Romania, Unkari ja Suomi, myöhemmin myös Italia. Saksan tarkoituksena oli vallata Neuvostoliiton Euroopan puoleinen osa Astrakanin-Arkangelin linjalle asti, ja hyökkäyksen alkuvaihe sujuikin varsin nopeasti. Puna-armeijan suuria osia joutui saarretuiksi ja sotavankeuteen. Leningradia ja Moskovaa Hitlerin joukot eivät kuitenkaan onnistuneet valtaamaan vuoden 1941 loppuun mennessä, ja talven kuluessa puna-armeija pystyi kokoamaan voimansa ja suorittamaan vastahyökkäyksiä. Leningradin väestö joutui kuitenkin kestämään saarrettuna nälkää syyskuusta 1941 vuoden 1944 tammikuuhun asti. Neuvostoliiton valtavat miehistöresurssit ja kyky käynnistää sotateollisuutensa uudelleen Uralin alueella alkoivat vuosien mittaan tuottaa tuloksia. Länsivaltain sotamateriaaliapu ns. lend-and-lease -järjestelmän puitteissa auttoi puna-armeijaa selviytymään pahimman sotamateriaalipulan yli. Tätä tukea kuljettavien saattueiden kulkua Saksan laivasto ja ilmavoimat yrittivät, aluksi menestyksellisesti, estää Pohjoisella Jäämerellä.
Saksan uusi suurhyökkäys kesällä 1942 eteni pitkälle Kaukasiaan (Terek-joelle) ja Stalingradin kaupunkiin Volgan varrelle. Saksalaisia joukkoja saarrettiin nyt puolestaan Stalingradin alueelle ja ne joutuivat 2.2. 1943 antautumaan. Tämä taistelu merkitsi käännekohtaa itärintamalla. Vuoden 1943 loppuun mennessä neuvostojoukot etenivät jo Smolenskiin ja Kiovaan. Seuraavana vuonna Stalin halusi Saksan joukot karkotettaviksi Neuvostoliiton rajojen ulkopuolelle, ja tässä puna-armeija onnistuikin lähes täysin.
Afrikkaan toinen maailmansota oli levinnyt vuonna 1940, ja Englannin imperiumin joukot torjuivat joulukuussa Italian pyrkimykset päästä Egyptiin. Akselivaltain joukot kävivät sotamarsalkka Erwin Rommelin johdolla väliin menestyksellistäkin erämaasotaa, kunnes britit löivät saksalaiset joukot El Alameinin taistelussa loka-marraskuussa 1942. Tunisiassa akselivaltain vastarinta päättyi toukokuussa 1943.
Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon oli saattanut Englannin ja Neuvostoliiton yhteistyöhön huolimatta ideologisista erimielisyyksistä. Yhdysvallat oli jo aiemmin tukenut Englantia taloudellisesti ja vuoden 1941 lopulla se tuli mukaan myös sodankäyntiin. Stalin vaati länsiliittoutuneita avaamaan Euroopassa toisen rintaman, mutta eteneminen aloitettiin helpommilta alueilta, ensimmäiseksi maihinnousuna Pohjois-Afrikkaan 8.11. 1942. Ranskalaisiin kohdistuvan epäluulon vuoksi Saksa otti tämän jälkeen miehittämättömänkin osan Ranskaa välittömään valvontaansa.
Kun saksalaiset oli saatu pois Afrikasta, seurasi maihinnousu Euroopan puolelle, Sisiliaan 10.7. 1943. Italiassa jo pitkään kytenyt tyytymättömyys johti nyt vetäytymiseen sodasta. Mussolini pakotettiin eroamaan 25.7. Liittoutuneiden päästyä Messinan salmen yli Italia solmi 3.9. 1943 aselevon. Mussolinin johdolla perustettiin tosin syyskuussa Italian tasavalta, ja osittain sen avulla saksalaisten onnistui ottaa suurin osa Italiaa valvontaansa, ja taistelu Italiasta venyi pitkäksi. Liittoutuneet pääsivät Roomaan 4.6. 1944, mutta Pohjois-Italiaa saksalaiset pitivät hallussaan toukokuuhun 1945 asti.
Varsinaisen toisen rintaman perustaminen Ranskaan onnistui, kun liittoutuneet onnistuivat yllättämään saksalaisten puolustuksen 6.6. 1944 Normandiassa. Maihinnousun (ylijohdossa kenraali Dwight Eisenhower) vyöryttäminen takaisin ei enää onnistunut. Elokuussa 1944 seurasi liittoutuneiden maihinnousu Ranskan Rivieralle. Pariisiin he marssivat 25.8. 1944 ja vuoden lopulla taisteluja käytiin jo Alankomaissa ja Alsace-Lorrainessa (Elsass-Lothringen). Saksalaisten keskuudessa oli idässä ja lännessä kärsittyjen vastoinkäymisten varjossa syntynyt oppositioliike, joka yritti 20.7. 1944 murhata Hitlerin. Vastarintaliike murskattiin ja vuoden lopulla Saksan onnistui koota joukkonsa lännessä vastahyökkäykseen Ardenneilla. Alkumenestyksen jälkeen hyökkäys ehtyi eikä Saksalla enää ollut voimia uuteen suurhyökkäykseen.
Kun Saksa oli liittolaisineen joutumassa tappiolle, mielialaa pidettiin yllä viittaamalla uusiin salaisiin aseisiin. Olikin onnistuttu kehittämään kaksi uutta rakettiasetta, ohjusta, kostoaseet V 1 ja V 2. Niillä oli jonkin verran pelotusvaikutusta Englannissa, mutta niiden räjähdysvoima ei riittänyt strategiseen tehoon. Saksan alueen puolustus murtui vuoden 1945 neljän ensimmäisen kuukauden aikana. Liittoutuneet olivat sopineet miehitysalueidensa rajaksi Elbe-joen, ja idästä ja lännestä etenevät joukot kohtasivat siellä 25.4. 1945. Hitler teki itsemurhan 30.4. 1945 Berliinissä ja partisaanit surmasivat Mussolinin 28.4. 1945.
Toinen maailmansota | Tyynenmeren sota | Talvisota | Päämaja | Mannerheimlinja | Vilho Petter Nenonen | K.L. Oesch | Harald Öhquist | Paavo Talvela | Jatkosota |Kauttakulkusopimus | Risto Ryti | Miekantuppipäiväkäsky | Erik Heinrichs | A.F. Airo | Hugo Österman | Marskin ryyppy | Mannerheimristi | Suomen marsalkan arvonimi | Ilmasota ja ilmavoimat
ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU