Lentokone sodankäyntivälineenä oli vuonna 1918 Suomessa uutta. Kumpikin osapuoli kuitenkin turvautui siihen, kun tilaisuutta ilmeni. Varsinaisia ilmataisteluja Suomessa ei käyty. Lentäjien tärkein tehtävä oli tiedustelu. Väliin heitettiin koneista pommeja ja lentolehtisiä. Pommien tuhovaikutus oli vähäinen, mutta lentokoneet toki pelottivat rintamalla olijoita.
Punaisilla ei ollut omasta takaa yhtään lentäjää, mutta heidän onnistui saada tuekseen lentäjiä ja koneita Pietarista. Kansanvaltuuskunnan alaisia lentokoneita toimi ainakin Tampereella, Kouvolassa ja Viipurissa.
Valkoisten lentotoiminta pääsi käyntiin hieman myöhemmin kuin punaisten. Ensimmäiset Ruotsista tulleet lentäjät merkittiin palvelukseen 24.2. Heidän Suomeen tuomansa Albatross-kone saapui 26.2. Pietarsaareen, mutta sai moottorivian. Sitä ennen ehdittiin ottaa käyttöön toinen, 6.3. Vaasaan saapunut kone, kreivi Erik von Rosenin lahjoittama Morane-Saulnier Parasol- merkkinen kone, joka on saanut kunnian olla virallisesti Suomen ilmavoimien ensimmäinen lentokone. Päivämäärästä muodostui ilmavoimien vuosipäivä.
Valkoisten ensimmäiset viisi konetta oli saatu Ruotsista. Koneita tuli sitten myös Saksasta ja venäläisiltä. Esimerkiksi Arcturus-laivalla tuli 24.3. Vaasaan Saksasta kaksi DFW C.V -konetta. Niiden aseistuksena oli kaksi konekivääriä ja niihin oli asennettu pomminripustin. Ne olivat siis Suomen ensimmäiset nykyaikaiset taistelukoneet. Pian venäläisten Turun lentoaseman sulkemisen jälkeen 2. Ilmaprikaatin päällikkö, kapteeni Georg Herbert lensi Shetin-lentoveneellä Ahvenanmaalle ja siirtyi siellä toimineen Saariston vapaajoukon palvelukseen. Pietarissa toimivat suomalaiset aseidenhankkijat onnistuivat huhtikuun alkupuolella taivuttamaan joukon venäläisiä lentäjiä valkoisten palvelukseen. Nämä lensivät 10.4.-11.4. yhden Devjatka-lentoveneen, kaksi Nieuport-hävittäjää ja kaksi Nieuport-tiedustelukonetta Antreaan. Koneista muodostettiin Karjalan armeijakunnan ilmailuosasto.
Suomen Lentojoukot järjestettiin 10.3., jolloin niiden päälliköksi määrättiin kapteeni Hygerth. Lentojoukkojen tunnukseksi tuli von Rosenin henkilökohtainen tunnus, sininen hakaristi. Tampereen valtauksen jälkeen lentojoukot jaettiin, kuten armeijakin, kahteen osaan: Läntiseen lento-osastoon ja Itäarmeijan II Lento-osastoon, johon yhdistettiin aikaa myöten myös venäläiset koneet ja lentäjät. Saksalaisten joukkojen saavuttua Suomeen Saksalta pyydettiin asiantuntijavoimia myös lentojoukkojen hallintoon. Saksalainen kapteeni Carl Seber nimitettiin 28.4. Suomen lentojoukkojen komentajaksi.
Valkoisten lentojoukoissa palveli 21 ohjaajaa ja 14 tähystäjää, yhteensä 35, joista suomalaisia oli yhdeksän.
Kaiken kaikkiaan ilmasota Suomessa oli varsin vähäistä verrattuna maailmansodan rintamilla lentäneisiin tuhansiin koneisiin. Yksin Saksan ilmavoimissa oli viitisentuhatta konetta. Suomessakin lentokoneilla oli kuitenkin taistelumoraalia heikentävä tai kohottava merkitys.
Ylipäällikkö 1918 | Päämaja 1918 | Vaasan senaatti | Hannes Ignatius
| Martin Wetzer | Harald Hjalmarson
| Ernst Linder | Gösta Theslöf | Jääkärit | Pietarin kysymys | Suhde Saksaan | Vapaudenristi | Itä-Karjalan kysymys | Uudenmaan
rakuunarykmentti | Kuusenhavu | Suomen
lippu | Ruotsalainen prikaati | Suojeluskunnat
| Jääkärikonflikti | Heikki Kekoni
| Punavankikysymys | Wilhelm Thesleff
| Aarne Sihvo | Rudolf Walden |
Ilmavoimat - Ilma-ase | Punainen
ja valkoinen terrori | Suuri paraati 16. 5. 1918 | Ahvenanmaan kysymys | Monarkia | Mannerheimin ero
ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU