Hän arvosti myös saksalaisten sotilaallisia saavutuksia, joskin hän joutui toteamaan näiden vaikeudet Suomen erämaissa.

Puolan rajalla palvellessa Saksa oli todennäköinen vihollinen ja ensimmäisessä maailmansodassa Saksasta tuli todellinen vihollinen. Silti hän oli vuonna 1918 määrätyissä rajoissa valmis sotimaan saksalaisten rinnalla. Erimielisyys Saksan edustajien kanssa oli toukokuussa 1918 yksi tärkeimpiä syitä hänen eroonsa ylipäällikön paikalta.

Vuonna 1918 Mannerheim laski Pietarin-suunnitelmissaan osittain Saksan avun varaan: oli luotava tilanne, jossa Saksa toimisi Suomen passiivisena selkänojana ja jossa Englanti hyväksyisi suomalaisten joukkojen etenemisen Venäjän alueelle. Mannerheimin mielipide oli: "Sota ei tule loppumaan kummankaan puolen valtavalla voitolla, sentähden ei tule Suomen riitaantua minkään valtakunnan kanssa". Suomelle oli tärkeätä, että sillä on rauhanneuvotteluissa puolellaan yleinen myötätunto ja "se meillä voi olla sillä me olemme taistelleet anarkismia vastaan sekä laillisen järjestyksen ja kulttuurin puolesta." Saksa oli kuitenkin heikompi kuin Mannerheim uskoi.

Maailmansotien välillä Mannerheim matkusteli paljon Saksassa ja puolustusneuvoston puheenjohtajana hän oli valmis hankkimaan sieltä aseita, kuitenkin melko huonolla menestyksellä.

Toisen maailmansodan puhjetessa Mannerheim oli selkeästi länsivaltain puolella "rauhanhäritsijöitä" ja orjuuttajia vastaan. Stalinin ja Hitlerin paktin seuraukset - mm. talvisota - eivät voineet olla vahvistamatta hänen käsitystään.

Norjan joutuminen Saksan käsiin muutti Suomen sotilaspoliittisen aseman saarretuksi, ja tämä johti siihen, että Saksan vaikutusvaltaan oli yritettävä sopeutua. Saksa alkoi lähentyä Suomea tulevan Barbarossa-operaation valmisteluissaan nimen omaan "sotilastietä". Asekauppias Veltjens aloitti kauttakulkusopimusneuvottelut juuri Mannerheimin kautta. Talvella 1940/41 Mannerheim vahvisti Suomen hallituksen päättäväisyyttä vastustaa Neuvostoliiton vaatimusta Petsamon nikkelikaivoksen valvonnasta.

Touko-kesäkuussa 1941 Mannerheimin valtuuttamat upseerit neuvottelivat saksalaisten kanssa ennakolta valmiiksi koordinaatiosuunnitelman Saksan ja Neuvostoliiton sodan varalta, ja kun tuo sota sitten 22.6. (Suomen osalta 25.6.) syttyi Mannerheim katsoi mainittujen "välipuheiden" velvoittavan itseään, mikäli toimenpiteet olivat Suomen edun mukaisia ja valtiojohdon hyväksymiä.

Saksan ja Suomen välillä vallitsi erikoislaatuinen "aseveljeys", joka ei perustunut liittosopimukseen. Suomen armeijassa esimerkiksi taisteli juutalaisia, vaikka se Saksan armeijassa olisi ollut mahdotonta. Aseveljeyden aikana Mannerheim pyrki käyttämään Saksan-suhteitaan hyväksi - mm. Göringin kautta - vapauttaakseen Saksan toimivallassa vangittuina olleita henkilöitä. Osittain hänen vaikutusvaltaansa perustui päätös olla palauttamatta Saksaan eri syyttein vaadittuja pakolaisjuutalaisia.

Mannerheim lienee kesällä 1941 arvioinut, että Saksa voittaisi Neuvostoliiton nopeasti. Tätä arviota hän joutui muuttamaan loka-marraskuussa 1941, kun Saksan hyökkäys juuttui kelirikkoon, ja marraskuussa 1942, kun länsivaltain joukot nousivat maihin länsi-Afrikkaan, hänessä varmistui käsitys, että Saksa tulisi häviämään sodan. Saksalaiset tukivat Mannerheimia sodankäynnissä, mutta epäilivät häntä hänen tunnetun anglofiilisyytensä takia. Kun suomalaisten sodankäynti muuttui passiiviseksi, saksalaiset saivat aiheen moittia häntä tappiomielisyydestä.

Neuvostoliiton kesäkuussa 1944 ahdistaessa Suomea suurhyökkäyksellä ja antautumisvaatimuksella presidentti Ryti lupasi henkilökohtaisesti - Saksan avun varmistaakseen -, että Suomi ei tekisi erillisrauhaa (ns. Ribbentrop-sopimus). Näin syntyi liitosuhde, mutta Mannerheim ei presidenttinä katsonut lupauksen sitovan itseään. Syyskuun alussa 1944 hän kirjoitti Hitlerille kirjeen, jossa hän ilmoitti Suomen olevan pakotettu solmimaan aselevon Neuvostoliiton kanssa.

Muutaman viikon kuluttua Saksa yritti valloittaan Suomenlahden Suursaaren Suomelta, ja näin alkoivat Saksan ja Suomen väliset sotatoimet, joita Suomessa kutsutaan Lapin sodaksi (1944-1945).

Ylipäällikkö 1918 | Päämaja 1918 | Vaasan senaatti | Hannes Ignatius  | Martin Wetzer | Harald Hjalmarson | Ernst Linder | Gösta Theslöf | Jääkärit | Pietarin kysymys | Suhde Saksaan | Vapaudenristi | Itä-Karjalan kysymys | Uudenmaan rakuunarykmentti | Kuusenhavu | Suomen lippu | Ruotsalainen prikaati | Suojeluskunnat | Jääkärikonflikti | Heikki Kekoni | Punavankikysymys | Wilhelm Thesleff  | Aarne Sihvo | Rudolf Walden  |   Ilmavoimat - Ilma-ase | Punainen ja valkoinen terrori | Suuri paraati 16. 5. 1918 | Ahvenanmaan kysymys | Monarkia | Mannerheimin ero

ELÄMÄNKAARI | SUKU JA PERHE | KASVUAIKA | SOTILASURA | VAPAUSSOTA | VALTIONHOITAJA 1918-1919 | SIVIILISSÄ | PUOLUSTUSNEUVOSTO | YLIPÄÄLLIKKÖ 1939-1946 | TASAVALLAN PRESIDENTTI 1944-1946 | ELÄKEVUODET | ERIKOISAIHEET | HAKU